SuPerin puheenjohtaja Paavola: Ammattiosaamista ei voi arvostaa liikaa

Silja Paavola, SuPer liitto, lähi- ja perushoitajat

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola kannusti avajaispuheessaan SuPerin ammatillisilla opintopäivillä Tampereella lähihoitajia tuntemaan ylpeyttä ammattiosaamisestaan. Paavola painotti ammatillisen vuorovaikutuksen merkitystä, eettisyyttä ja arvoja. Ilman vahvaa ammatillista osaamista ei ole hyvää sosiaali- ja terveydenhuoltoa. − Olen erittäin tyytyväinen, että lähihoitajatutkintoon saadaan karsivat soveltuvuuskokeet. SuPer on tehnyt sen eteen voimakkaasti työtä, Paavola kertoo.

− Muuttuvassa maailmassa työntekijöiden vuorovaikutus on avainasemassa. Hoito-, hoiva ja kasvatustyö ovat ammatillista vuorovaikutusta, jota täytyy katsoa monelta eri kantilta. Vuorovaikutukseen kuuluvat luottamus, empatia ja eettisyys sekä monesti myös sympatia. Vaikka hoitajan omat arvot ja eettisyys vaikuttavat koko hoitoprosessiin, ammatillisuutta on se, että kykenee aina tekemään työtä myös yhteiskunnan arvojen, eettisyyden ja moraalin mukaan. Kokonaisuudessaanhan meidän työmme on perusajatukseltaan hyvin moraalinen. Tavoitteena on tehdä hyvää toiselle, riippumatta työnkuvasta, Paavola painottaa.

− Hoitotyössä kohtaamme paljon eri-ikäisiä ja erilaisessa elämänvaiheessa olevia ihmisiä, joten vuorovaikutuksen merkitys on suuri. Tämä vaatii hoitajalta hyvää kokonaisvaltaista ammattitaitoa, mutta se myös antaa paljon. Parhaimmillaan molemmat saavat ja ennen kaikkea oppivat toinen toisiltaan jotain. Parhaimmillaan kaikki hoitosuhteet ovat luottamuksellisia sanan varsinaisessa merkityksessä, puheenjohtaja Paavola muistuttaa.

− Hoitotyö on haastava ammatti. On pidettävä huolta itsestä, jotta kykenee antamaan hoidettavalle paljon. Sanonta ”tyhjästä on vaikea nyhjäistä” tai oppi ”laita ensin itselle happinaamari ja vasta sen jälkeen auta toisia”, pitävät paikkansa vahvemmin kuin arvaammekaan. Arvosta itseäsi myös itsesi vuoksi äläkä laiminlyö itseäsi missään tilanteessa.

Puheenjohtaja Paavola muistuttaa myös ammattitaidon ylläpitämisen merkityksestä ja täydennyskoulutukseen pääsystä. − Hoitotyö on kokonaisvaltaista ja hoitotoimenpiteet muuttuvat usein, joten omasta ammattitaidosta on pidettävä huolta.

Lisätietoja: Puheenjohtaja Silja Paavola, 050 5275085

www.superliitto.fi

Ajankohtaista

26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue
26.5.2023

Jäsenkysely: Kolme neljästä yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevistä pohtii työpaikan vaihtamista julkiselle puolelle, jos sektoreiden välinen palkkaero ei häviä

Lue
25.5.2023

STTK:n Palola ETUC:n kongressissa: Hybridikokoukset luovat laajat osallistumismahdollisuudet Euroopan ay-väelle

Lue
25.5.2023

Miksi ETUC on tärkeä STTK:laisille palkansaajille?

Lue
24.5.2023

STTK:n puheenjohtaja ETUC:n kongressissa: Vihreä siirtymä onnistuu, jos se koetaan oikeudenmukaiseksi

Lue