Tehy haastaa myös Attendon epäkohtien korjaamiseen

Hoitohenkilöstön mitoitus

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy tapasi eilen Attendon johtoa. Tapaamisessa käsiteltiin kyselyä, jonka Tehy toteutti joulukuussa 2018 Attendon palveluksessa työskenteleville tehyläisille.
Attendossa tehdään Tehyn näkemyksen mukaan kyseenalaisia säästöpäätöksiä, jotka kohdistuvat henkilöstökuluihin ja heikentävät hoidon laatua.

Tehyn selvityksen mukaan jatkuvasta kiireestä aiheutuu potilasturvallisuuden vaarantumista ja puutteita mm. lääkehoidon toteuttamisessa. Hoidon laatu kärsii ja esimerkiksi ulkoiluun sekä viriketoimintaan ei ole aikaa.

Tapaamisessa Attendo myönsi osin hoivan epäkohdat ja kertoi suunnitelmansa tilanteen korjaamiseksi. Tehy arvioi, että epäkohtien myöntäminen on ensimmäinen askel niiden korjaamiseen.

Tapaamisessa käsiteltiin myös Tehyn ehdotusta, jonka avulla tilannetta parannetaan. Tehyn mielestä alalle on luotava yhtenäiset toimintaohjeet epäkohtiin puuttumiselle, kun työntekijät kokevat henkilöstömitoituksen riittämättömäksi ja perushoidon vaarantuvan.

– Edellytämme myös ilmoitusjärjestelmää, jonka avulla henkilöstö voi ilmoittaa epäkohdista anonyymisti, Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi sanoo.

Tehy jatkaa Attendon kanssa neuvotteluja toimintaohjeista lähiaikoina. Tehy tapasi myös Esperi Caren viime viikolla. Tapaamisessa Esperi Care sitoutui korjaamaan henkilöstöpolitiikkaansa.

– Tässä tilanteessa yrityksillä ei ole enää varaa työntää päätä pensaaseen ja sanoa, että ongelmia on vain yhdessä yrityksessä. Ongelmia ei saada kitkettyä elleivät kaikki alan suuret toimijat aidosti sitoudu parantamaan henkilöstön hyvinvointia, Kirvesniemi sanoo.

Tehyn tiedote (29.1.) Attendon kyselystä.

Uutinen (29.1.) Esperi Caren tapaamisesta.

www.tehy.fi

Lisätietoja:
Tehyn edunvavontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi, gsm 050 3460 847 tai
johtava lakimies Vappu Okkeri, gsm 0400 913 230

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue