Perhevapaajärjestelmä pitää uudistaa 6+6+6-mallin mukaisesti

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK kiirehtii perhevapaajärjestelmän kokonaisvaltaista uudistamista. Yksi STTK:n kymmenestä teesistä seuraavaan hallitusohjelmaan on, että perhevapaajärjestelmää pitää uudistaa pitkällä aikavälillä 6+6+6-mallin mukaisesti. Mallissa kummallakin vanhemmalla on oma, vain hänen käytössään oleva 6 kuukauden perhevapaajakso, minkä lisäksi kolmas 6 kuuden kuukauden perhevapaajakso on jaettavissa vanhempien keskenään sopimalla tavalla.

Perhevapaajärjestelmällä on keskeinen rooli, kun tarkastellaan pienten lasten vanhempien osallistumista työelämään. Suomessa naiset ja miehet osallistuvat lähes yhtä paljon työelämään, mutta yhä edelleen naiset käyttävät valtaosan perhevapaista, varsinkin pitkistä perhevapaista. Naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistämisessä yksi tärkeimmistä tavoitteista olisi saada perhevapaat jakautumaan nykyistä tasaisemmin vanhempien kesken. Tasaisemmin jaetut perhevapaat olisivat kaikkien etu.

Tasaisemmin jakautuvat perhevapaat helpottaisivat työn ja perheen tasapainottamista

Perhevapaajärjestelmän uudistaminen 6+6+6-mallin mukaiseksi on keskeinen keino naisten työllisyysasteen ja työmarkkina-aseman parantamiseksi, mikä edistäisi myös sukupuolten välistä palkkatasa-arvoa. Tasaisemmin jakautuvat perhevapaat helpottaisivat työn ja perheen tasapainottamista. Miehet hyötyisivät oman vanhemmuutensa sekä isä-lapsi – suhteen vahvistumisena. Tällä kaikella olisi vaikutuksensa myös lasten ja perheiden hyvinvoinnin lisääntymisenä.

Tasaisempi jako perhevapaissa olisi myös hyvä keino tasata vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten jakautumista naisvaltaisten ja miesvaltaisten alojen välillä. Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen vanhempien kesken lisäisi tasa-arvoa niin työelämässä kuin kotonakin. Muutoksesta hyötyisivät kaikki – molemmat vanhemmat, lapset, työnantajat sekä koko suomalainen yhteiskunta.

Tutkimuksista ja kokemuksista selviää, että isät käyttävät parhaiten heille kiintiöidyt omat perhevapaajaksot. Näin ollen jatkossa lainsäädännöllä säädeltyä perhevapaajärjestelmää tulisi kehittää siten, että siihen sisältyisi pidempiä isille ”korvamerkittyjä” vapaajaksoja. Mutta, myös asenteilla voidaan vaikuttaa siihen, että isät oikeasti hyödyntäisivät omia perhevapaaoikeuksiaan täysimääräisesti.

Asenteilla vaikuttamisessa jokaiselle löytyy oma roolinsa. Työpaikalla on syytä kirjata tasa-arvosuunnitelmiin konkreettisia keinoja, joilla juuri omalla työpaikalla edistetään perhevapaiden tasaisempaa jakautumista vanhempien kesken. Jokaisella työyhteisön jäsenellä – niin johtajilla, esimiehillä kuin työkavereilla – on mahdollisuus luoda työpaikalle positiivista ilmapiiriä, joka kannustaa isiä pitämään enemmän perhevapaita.

Parempi työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä perhevapaiden tasaisempi jakautuminen rakentavat oikeudenmukaisempaa ja hyvää työelämää.

Anja Lahermaa, STTK

***

Tarvitsemme perhemyönteisyyttä tukevan perhevapaauudistuksen

Ajankohtaista

22.10.2024

Ovatko seuraavat eduskuntavaalit vauvavaalit?

Lue
16.10.2024

Väitteitä ja vastaväitteitä vientivetoisen työmarkkinamallin työmarkkinavaikutuksista

Lue
15.10.2024

Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain muuttaminen – HE luonnos

Lue
15.10.2024

STTK: Kansainvälinen vertailu on suomalaisen eläkejärjestelmän hyvä kirittäjä

Lue
11.10.2024

Valtioneuvoston asetus teollisuuden tuotantoprosessien vähähiilistämisen ja energiatehokkuuden edistämiseen

Lue
11.10.2024

Hallituksen tasa-arvo-ohjelma 2024–2027

Lue
11.10.2024

Suomen Teollisuussijoitus Oy:n (Tesi) sijoitusstrategiatyöryhmän raportti

Lue
10.10.2024

Työhyvinvointimittarit osoittavat alaspäin

Lue