STTK: Palkka-avoimuus etenee sanoista tekoihin

Palkka-avoimuus

Ministeri Annika Saarikko asetti maaliskuussa tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaaran selvittämään palkka-avoimuutta. Selvitys julkaistiin tänään. STTK kiittää kattavasta selvityksestä ja on tyytyväinen ministerin esitykseen perustaa kolmikantainen työryhmä.

STTK kannattaa palkka-avoimuutta ja on jo aiemmin esittänyt palkkasalaisuuden osittaista purkamista palkkatasa-arvon edistämiseksi.
– Selvitystyö antaa hyvät lähtökohdat kolmikantaiseen valmisteluun. Palkkatietojen avoimuudella on tärkeä merkitys palkkatasa-arvon edistäjänä ja sukupuolten välisen palkkaeron umpeen kuromisessa, johtaja Katarina Murto arvioi.

STTK:lle on tärkeää, että palkka-avoimuuden edistäminen etenee.
– Suomella on vielä paljon tehtävää samapalkkaisuuden saavuttamiseksi. Aivan keskeinen tavoite on perusteettomien palkkaerojen poistaminen, mikä onnistuu vain palkkojen avoimuutta lisäämällä. Kannustamme avoimuuteen ja keskusteluun palkoista. Avoimuus vie tasa-arvoa eteenpäin – myös palkka-asioissa. Palkka-avoimuuteen liittyy myös yleinen tietämys palkoista ja palkitsemisesta. On tärkeää tietää, mistä esimerkiksi oma palkka muodostuu ja millainen palkkausjärjestelmä työpaikalla on käytössä, Murto toteaa.

STTK toivoo kolmikantaiselta valmistelulta konkreettisia esityksiä lainsäädännöllisistä muutoksista, joita palkka-avoimuuden vahvistaminen edellyttää.

– Toimenpiteitä tarvitaan jatkossa sekä lainsäädännön tasolla että asenteiden muokkaamisessa. Palkkatasa-arvo pitäisi kytkeä yrityksen arvoihin. Vaikka palkkatietojen avaamiseen liittyy haasteita, avoimuus lisäisi oikeudenmukaisuutta ja poistaisi epäluuloja työpaikkatasolla, Murto uskoo.

Kansa kannattaa palkkasalaisuuden avaamista palkkatasa-arvon edistämiseksi

STTK:n vuonna 2016 teettämästä selvityksestä ilmenee, että enemmistö suomalaisista (58 %) olisi valmis poistamaan palkkasalaisuuden, jotta palkkatasa-arvo etenee. Naiset ovat miehiä valmiimpia salaisuuden purkamiseen.
Linkki STTK:n kyselyyn.

Lisätietoja STTK:ssa: johtaja Katarina Murto, puhelin 050 568 9188

***

Palkkatasa-arvo ja sen saavuttamisen vaikeus

STTK selvitti: Selkeä enemmistö kannattaa sukupuolten välisen palkkaeron kaventamista

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 16 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

25.9.2023

SAK:n, Akavan ja STTK:n asiantuntijat: Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue
25.9.2023

Eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistukset vuosina 2024-2027

Lue
25.9.2023

Suomen Konepäällystöliitto ja sen jäsenet osallistuvat palkansaajajärjestöjen mielenilmauksiin

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 28. syyskuuta

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 27. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro valmistautuu mielenilmauksiin

Lue