Aluetoimikuntien jäsenten valinta käynnissä!

Kirjoittaja:

Ulla Hyvönen

asiantuntija, elinkeino- ja aluepolitiikka

Profiili
Seksuaalinen häirintä työpaikoilla

STTK:n aluetoimikuntien jäsenten valitseminen kaudelle 2019-2020 on käynnissä.

Mikä aluetoiminta?

STTK osallistuu alueelliseen päätöksentekoon ja alueelliseen vaikuttamiseen eri puolilla Suomea ja kokoaa yhteen STTK:n 17 jäsenliiton toimijoita. STTK:n jäsenliitot nimeävät omat jäsenensä aluetoiminnan kaksivuotiskaudelle 2019–2020.

Aluetoiminnan tavoite

Alueellisen edunvalvonnan tavoitteena on saada STTK:lainen ääni kuuluviin maakunnissa. Edunvalvontaa toteutetaan alue- ja paikallistoimikuntien kautta. Työpaikkojen lisäksi toimihenkilöiden arkeen vaikuttavat asiat kuten asuminen, hyvinvointipalvelut, koulutus, syrjäytymisen ehkäisy ja liikennepolitiikka ovat alueellisen vaikuttamistyön keskiössä. Näihin asioihin vaikutetaan aluetoiminnassa. Alueellisen edunvalvonnan vahvuus on, että se kokoaa yhteen työelämän eri sektoreiden asiantuntijoita. Aluetoiminta lisää myös näkyvyyttä maakuntatasolla sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta STTK:n jäsenliittojen välillä.

Mitä aluetoimikunta (ATO) tekee?

Aluetoimikunta vaikuttaa aktiivisesti alueensa asioihin mm. tapaamalla päättäjiä, osallistumalla aluehallintoon ja alueellisten organisaatioiden toimintaan. Meneillään olevaan maakuntauudistukseen vaikuttaminen on tällä hetkellä vahvasti agendalla! Aluevaikuttamista voidaan tehdä myös ottamalla kantaa alueen ajankohtaisiin asioihin, esimerkiksi osallistumalla ajankohtaisiin työryhmiin tai järjestämällä keskustelutilaisuuksia.

Mitä paikallistoimikunta (PATO) tekee?

Aluetoimikunnat perustavat tarvittaessa toimikautensa alussa paikallistoimikuntia hoitamaan paikallista ja seutukuntatason edunvalvontaa. Paikallistoimikuntien tehtävänä on tietoisuuden lisääminen ja vaikuttaminen oman lähialueen asioihin. Työskentelytavat vastaavat pitkälti aluetoimikuntien työskentelyä.

Mitä mukaan lähteminen minulta edellyttää?

Kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä STTK:n aluetoiminnan kehittämiseen. Oman ajan käyttöä yhteisten asioiden hoitamiseen.

Mitä se antaa?

Mahdollisuuden oppia uutta vaikuttamisesta yhteiskunnassa, verkostoitua laajasti ja tutustua eri ammattiliittojen toimijoihin. Voit päästä vaikuttamaan valtion aluehallinnossa, maakuntien liitoissa sekä muissa alueellisissa organisaatioissa, kuten maakunnan liitossa, ELY-keskuksen, Työterveyslaitoksen-, aluehallintovirastojen-, työvoima- ja yrityspalvelujen, etnisten suhteiden- ja kaupunkien työllisyysasioiden neuvottelukuntissa sekä pankkien palkansaajatoimikunnan toimielimissä.

Kuinka pääsen mukaan aluetoimintaan?

STTK:n 17 jäsenliittoa valitsevat itsenäisesti edustajansa alue- ja paikallistoimikuntiin. Kunkin liiton omista nimeämiskäytännöistä saat tietoa liitostasi.

Aluetoimikunnat 2019–2020

Ahvenanmaa
Etelä-Pohjanmaa
Etelä-Savo
Häme
Kaakkois-suomi
Kainuu
Keski-suomi
Lappi
Pirkanmaa
Pohjanmaa
Pohjois-Karjala
Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Savo
Satakunta
Uusimaa
Varsinais-Suomi

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue