STTK vastustaa jyrkästi irtisanomisen helpottamista

Irtisanomisen helpottaminen

Hallitus esittää henkilöperusteisen irtisanomisen keventämistä alle 20 henkilön yrityksissä. Esityksen lausuntokierros päättyi 16.8.

STTK:n hallitus vastustaa jyrkästi irtisanomisen helpottamista.
– Esitys on täysin kohtuuton. Jos pienissä yrityksissä irtisanomissuojaa heikennettäisiin, se altistaisi työntekijät työnantajan mielivallalle eikä työpaikan säilymisestä olisi mitään varmuutta. Jos työntekijöiden työsuhdeturva riippuisi yrityksen koosta, se laittaisi työntekijät aivan eriarvoiseen asemaan. Näin esitys on ongelmallinen myös perustuslain näkökulmasta – kuten moni muukin hallituksen aiempi esitys, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Irtisanomissuojan heikentäminen
Irtisanomissuojan heikentäminen

STTK vaatii, että hallitus keskeyttää irtisanomisen helpottamiseen tähtäävän hankkeen. Jos näin ei tapahdu, liitot käsittelevät asiaa hallinnoissaan ja valmistautuvat järjestöllisiin toimiin.

STTK:n hallitus ihmettelee, miksi irtisanomisperustetta pitäisi keventää, vaikka useat asiantuntijat ovat todenneet, että työllisyysvaikutukset ovat olemattomat eikä niitä edes kyetä kunnolla arvioimaan.
– Miksi hallitus jääräpäisesti vie tällaisia esityksiä eteenpäin, vaikka sen omat työllisyystavoitteet eivät niillä toteudu? Miksi on vaikea hyväksyä säällisiä työehtoja ja sen sijaan ajaa mielikuvituksellisia malleja työntekijöiden kurittamiseksi, Palola kysyy.

Hallitus on reilun kolmen vuoden aikana jo monin tavoin heikentänyt työntekijöiden asemaa. Esimerkiksi koeaikaa on pidennetty, takaisinottovelvoiteaikaa lyhennetty ja aktiivimalli toteutettu.
– Irtisanomisen helpottaminen on hallituksen ideologinen loppukiri. Palkansaajat ja työttömät ovat eri tavoin hallituksen hampaissa, Palola kiteyttää.

Juhlapuheissa Suomi tavoittelee maailman parasta työelämää, mutta tällä menolla sinne ei ikinä päästä.
– Riittävä työsuhdeturva on olennaista työhön sitoutumisen ja työhyvinvoinnin kannalta. Irtisanomisia helpottamalla siirretään yrityksen riski työntekijöiden harteille ja luodaan vahva pelon ja epäluulon ilmapiiri. Jos esitys toteutuisi, riitely, työmarkkinahäiriöt ja työttömyysturvan karenssit lisääntyisivät. Samalla halukkuus hakeutua alle 20 henkilön yrityksiin heikkenisi, Palola ennustaa.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Mistä on kyse irtisanomissuojan heikentämisessä?

Asiantuntijat: Irtisanomissuojan heikennys on tarpeeton

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

31.10.2025

Naisten kuvainnollinen palkkapäivä ei katoa minimisääntelyllä

Lue
31.10.2025

STTK Naisten palkkapäivänä: Palkka-avoimuusdirektiivi paljastaa Suomen todellisen tasa-arvotahdon

Lue
30.10.2025

Suomalainen varautuu pitkään pahaan päivään

Lue
29.10.2025

Ammattiliitto Pron maineessa poikkeuksellisen kova nousu

Lue
29.10.2025

Pelastusalan kriisivalmius rapautuu – henkilöstöstä ja suorituskyvystä huolehdittava

Lue
29.10.2025

SuPer: Viiden sote-alueen kuntayhtymämalli ratkaisu sote-kriisiin

Lue
24.10.2025

Ammattiliitto Pro tukee Else-Mai Kirvesniemeä STTK:n puheenjohtajaksi

Lue
24.10.2025

Tehy jätti työtuomioistuimeen kanteen Helsingin kaupungin uusimmista palkkasotkuista

Lue