Uusi Työllisyysrahasto starttaa 1.1.2019 – Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto yhdistyvät

Kirjoittaja:

Riina Nousiainen

asiantuntija, koulutus ja osaaminen

Profiili
Työllisyysrahasto

Tasavallan presidentti on 27.6.2018 vahvistanut lakimuutokset Koulutusrahaston ja Työttömyysvakuutusrahaston (TVR) yhdistämiseksi. Yhdistymisen myötä syntyy Työllisyysrahasto, joka aloittaa toimintansa 1.1.2019. Työllisyysrahasto tulee hoitamaan nykyiset työttömyysvakuutusmaksuihin ja aikuiskoulutusetuuksiin liittyvät palvelut. Yhdistymisellä ei ole vaikutusta rahoitukseen, rahoitusasemaan eikä maksukykyyn.

Työmarkkinakeskusjärjestöt tekivät viime vuonna esityksen valtiovallalle rahastojen yhdistämisestä.
–Yhdistymisen tavoitteena on tarjota tehokasta ja entistä parempaa palvelua kaikille rahastojen asiakkaille. Uskomme Työllisyysrahastolla olevan myös paremmat edellytykset vastata toimintaympäristön muutoksiin, TVR:n hallituksen puheenjohtaja Saana Siekkinen SAK:sta sanoo.

Yhdistymiseen liittyvät käytännön valmistelutyöt on käynnistetty siten, että 1.1.2019 rahastojen lakisääteiset tehtävät hoituvat mahdollisimman sujuvasti uuden Työllisyysrahaston toimesta. Uuden Työllisyysrahaston syntyminen ei muuta työnantajien velvoitteita eikä aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendin etuusehtoja tai maksamista. Yhdistyminen ei edellytä toimenpiteitä nykyisiltä asiakkailta.

–Työelämän murroksessa ja urapolkujen monimuotoistuessa elinikäisen oppimisen merkitys korostuu. Työllisyysrahaston tehtävänä on tuoda turvaa työelämän muutoksissa rahoittamalla työttömyysetuuksia ja myöntämällä aikuiskoulutustukea, Koulutusrahaston hallituksen puheenjohtaja Riikka Heikinheimo EK:sta kiteyttää.

Työttömyysvakuutusmaksuja maksavat sekä palkansaajat että työnantajat, ja työttömyysturvan ansiopäivärahaa maksettiin vuona 2017 yhteensä lähes 300 000 henkilölle. Työnantaja-asiakkaita meillä on vuosittain noin 170 000. Aikuiskoulutusetuuksia saa vuosittain lähes 50 000 henkilöä.

–Toivomme, että nimemme Työllisyysrahasto tunnistetaan ensi vuoden alusta asiakkaidemme keskuudessa. Yhdistymisen lisäksi valmistaudumme myös käyttöönottamaan tulorekisterin, joka tulee vaikuttamaan 1.1.2019 alkaen työttömyysvakuutusmaksuvelvoitteiden hoitoon. Aikuiskoulutusetuuksien osalta tulorekisteri otetaan käyttöön vuonna 2020, rahastojen toimitusjohtaja Janne Metsämäki toteaa.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue