STTK: Työlainsäädännön kanneajat yhtenäistettävä

Lisätietoja:

Inka Douglas

juristi, työlainsäädäntö

Profiili

Korkein oikeus on antanut äänestysratkaisun (2018:10 ään.) kiistaan työntekijöiden palkkasaatavista ja niiden vanhentumisesta. Palkkasaatavat kyseisessä tapauksessa ovat koskeneet lisätyö-, iltatyö- yötyö-, lauantaityö- ja sunnuntaityökorvauksia. Tapauksessa on tarkasteltu sitä, onko työntekijöiden palkkasaatavien vanhentumista arvioitaessa sovellettava työaikalain kahden vuoden vai työsopimuslain viiden vuoden vanhentumisaikaa. Korkein oikeus on katsonut ratkaisussaan, että kanteessa vaaditut työaikakorvaukset kuuluivat työaikalaissa säädetyn kahden vuoden kanneajan piiriin.

Työntekijöiden työaikaan liittyvistä korvauksista säännellään ylityön ja sunnuntaityön osalta työaikalaissa. Näistä korvauksista sekä lisäksi iltatyö-, yötyö- ja lauantaityöstä maksettavista korvauksista voidaan sopia työehtosopimuksessa. Työtuomioistuin on useassa ratkaisussa soveltanut työaikakorvausten vanhentumisessa työsopimuslain mukaista viiden vuoden vanhentumisaikaa silloin, kun kyse on ollut työehtosopimukseen perustuvista työaikakorvauksista.

– Työntekijän oikeusturvan näkökulmasta ei voida pitää tyydyttävänä sitä, että palkkasaatavien vanhentumisajat työsopimus-, työaika– ja vuosilomalaissa poikkeavat toisistaan tai voivat johtaa työntekijän vahingoksi. Eri mittaisille kanneajoille ei ole perusteita ja nykyinen oikeustila on epäselvä, Murto toteaa.

STTK esittää, että työaika- ja vuosilomalaissa säädetyt kanneajat muutetaan vastaamaan työsopimuslaissa säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa työsuhteen kestäessä. Yhtenäiset kanneajat selkiyttäisivät säännösten tulkintaa ja ymmärrettävyyttä sekä edistäisivät työntekijän oikeusturvaa.

Lisätietoja: Inka Douglas, STTK:n lakimies, puh: 040 154 8960

***

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 16 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

30.11.2023

Lähde mukaan rakentamaan tervettä ja liikkuvaa Suomea

Lue
29.11.2023

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen palkkaharmonisoinnin sovintoon Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä

Lue
29.11.2023

Komissiolta tuki työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulle

Lue
29.11.2023

SuPer: Palkkojen yhdenmukaistamisesta sovinto Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä – lähihoitajien tehtäväkohtaiset palkat korotetaan vaativuustasojen korkeimpiin tehtäväkohtaisiin palkkoihin

Lue
28.11.2023

Ammattiliitto Pron ja Naisten Linjan ohje tarjoaa apua väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla

Lue
28.11.2023

Tehyn kysely: Hoitajien työhyvinvointi hieman parantunut, silti yli 90 % nuorista hoitajista harkitsee alanvaihtoa

Lue
27.11.2023

Työelämäheikennykset koskettavat erityisesti nuoria

Lue
25.11.2023

Minä en pienestä hätkähdä, mutta…

Lue