STTK: Perhevapaauudistuksesta tuli farssi

STTK on äärettömän pettynyt perhevapaauudistuksen kaatumiseen.

– Tavoitteenamme oli perhevapaiden uudistamisessa työelämän tasa-arvon lisääminen, työn ja perheen yhteensovittaminen, joustavuus ja naisten työmarkkina-aseman parantaminen. Kun hallitus päätti keskeyttää hankkeen valmistelun, tarpeelliset uudistukset jäivät hamaan tulevaisuuteen, johtaja Katarina Murto tiivistää.

Perhevapaauudistus
Perhevapaauudistus

STTK oli hyvin sitoutunut uudistuksen toteuttamiseen ja valmis myös etsimään kompromisseja eri vaihtoehtojen välillä.
– Isien kiintiöiden kasvattaminen olisi välttämätöntä, koska sillä on ohjaava vaikutus siihen, että isät myös käytännössä tarttuisivat perhevapaamahdollisuuteen. STTK:lle on tärkeää pyrkiä takaamaan riittävät joustot työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi eri perhemuodot ja lapsen etu huomioiden.

Uudistusyrityksessä painotettiin heti aluksi liikaa kustannusten neutraaliutta.
– Se ei ole inhimillinen lähtökohta, kun kyse on viime kädessä perheiden hyvinvoinnista. Isäkiintiön kasvattaminen olisi lisännyt kustannuksia vasta viiveellä, sillä asenteet muuttuvat hitaasti ja isien perhevapaiden käyttö kasvaa vasta vähitellen, Murto tiivistää.

STTK:n mielestä tehty työ ei saa mennä hukkaan.
– Nyt kaatuneen hankkeen valmistelu antaa hyvät lähtökohdat seuraavalle yritykselle, joka on saatava nopeasti vauhtiin viimeistään seuraavan hallituksen toimesta.

Lisätietoja STTK:ssa: johtaja Katarina Murto, puhelin 050 568 9188.

Perhevapaauudistus

Perhevapaauudistus valmisteltava huolella

STTK tutki: Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen edistyisi taloudellisella kannusteella

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue