Aikuiskoulutuksen on tultava ulos siiloista


Aikuiskoulutuksen

Ammattirakenteiden nopean murroksen maailmassa työntekijöiden tarve uuden oppimiseen on jatkuvaa. Tästä on yksimielisyys työmarkkinajärjestöjen, poliittisten päättäjien tai koulutuksen järjestäjien keskuudessa. Osaaminen kehittyy ja muuttuu koko työuran ajan. Onpa esitetty sellainenkin arvio, että nyt peruskoulunsa aloittavista yli 60 prosenttia tulee työskentelemään ammateissa, joista meillä ei tällä hetkellä ole hajuakaan. Noissa samoissa hommissa tulevat työskentelemään myös monet nyt työelämässä olevat, kun eläkkeelle lähdetään vasta 70-kympin korvissa.

Peruskoulunsa aloittavista yli 60 prosenttia tulee työskentelemään ammateissa, joista meillä ei tällä hetkellä ole hajuakaan.

Tulevaisuuden työelämää luotaavissa tutkimuksissa toistuu sama viesti: työtehtävistä suoriutuminen merkitsee jatkuvaa omien ammattitaitojen fiilaamista. Koulutuksen keinoin tulisikin ensisijaisesti pyrkiä ennalta ehkäisemään osaamisvajeita sen sijaan, että niihin reagoidaan liian heiveröisellä työvoimakoulutuksen arsenaalilla tai vasta kun on jo liian myöhäistä ja yritys tai toimiala jo pudonnut kelkasta.

Paljon riittää puhetta siitä, että yksi työelämän tärkeimmistä kyvyistä on oppia uutta. Mutta miten tuota kykyä vaalitaan todellisessa maailmassa? Tilastokeskuksen luvut viime vuodelta havahduttavat. Noin puolet aikuisista osallistuu koulutukseen, mutta into alkoi hiipua 2000-luvun lopulla. Viimeisen viiden vuoden aikana osallistujien määrä putosi jo reippaasti, eli 100 000 hengellä. Työnantajan maksamaan koulutukseen osallistui puolet palkansaajista, noin kuusi prosenttiyksikköä vähemmän kuin viisi vuotta sitten. Yleissivistävässä koulutuksessa tai harrastuksena opiskeli 390000 henkilöä, ja heidänkin määränsä on pudonnut neljä prosenttiyksikköä.

Työnantajan maksamaan koulutukseen osallistui puolet palkansaajista, noin kuusi prosenttiyksikköä vähemmän kuin viisi vuotta sitten.

OECD:n aikuiskoulutustutkimuksessa korostuu ongelmanratkaisutaitojen ja ICT-osaamisen merkitys niin työhön osallistumisessa, kuin palkkatasossakin. Erityisen huolestuttavaa on, että yli miljoonalla suomalaisella työikäisellä on heikot tai puutteelliset tietotekniset taidot. Lisäksi kahdella viidestä aikuisesta ongelmanratkaisutaidot jäivät alkeisiin. Siis puolelta aikuisista puuttuu jo nykyisessä työelämässä vaadittava osaaminen.

Palvelujen räätälöinti ja digitaalisuus ovat olleet arkipäivää pitkään muilla aloilla, paitsi koulutuksessa. Hyvät esimerkit ammatillisen koulutuksen aiemmin opitun tunnustamisesta, ylempien ammattikorkeakoulututkintojen työelämälähtöisyydestä, tai ESR-rahoituksella toteutetut avoimen korkeakoulun hankkeet eivät ole kyenneet leviämään valtavirraksi, eivätkä uudistamaan tarjonnan muotoja.

Miksi aikuiskoulutukseen on tuotava palveluajattelua ja konseptointia? Palvelumuotoilun potentiaalisia kohteita on paljon. Oman osaamisen kehittäminen ja itselle sopivan koulutustarjonnan löytäminen on yhä vaikeaa. Pelkästään jo eri oppilaitosten tarjonnan selailu ja etsiminen vaatii monen tunnin työn päätteellä. Tarjolla on lähinnä pitkiä tutkintokoulutuksia ja luokassa istumista. Muualla opittua ja vanhoja tutkintoja on vaikea saada tunnistetuksi, uusi koulutus pitäisi aloittaa alkeista.

Oppimista netin kautta tarjoaa vielä aniharva. Eri koulutustasojen oppilaitoksissa on vaihtelevasti resursseja digi -taitojen opetukseen, eivätkä kaikki tutkinnot sisällä näitä taitoja. Työvoimakoulutuksessa digi -opetukseen ohjataan vain osa työttömistä, vaikka erityisesti tämän osaamisen ylläpitämisestä ja kehittämisestä olisi huolehdittava työttömyyden aikana.

Työntekijän näkökulmasta ei ole kovin kannustava ajatus, että uusien taitojen käyttömahdollisuus saattaa jäädä työpaikalla nollaksi, mikäli opintoja ei ole suunniteltu osaksi oman työn ja työpaikan kehittämistä. Osaamisen kehittäminen kiireisessä työn arjessa ei ole helppoa. Aikaa pitäisi jäädä myös yksityiselämälle ja harrastuksiin.

Täydennyskoulutus on usein kallista. Esimerkiksi yliopistojen täydennyskoulutuksien hinta on kymmeniä tuhansia euroja. Useat opinnot myös edellyttävät pitkiä poissaoloja työstä tai vähintään virastoaikaan opiskelua. Pienillä opintotuilla ei kustanneta omaa ja perheen elämistä palkattoman opintovapaan aikana. Ei ihme, että työntekijät ja työnantajat karsastavat tällaisia itselleen kalliiksi tulevia investointeja. Julkinen tuki koulutukselle onkin välttämättömyys, vaikka rahoitusta on päinvastoin viime vuosina leikattu raskaasti.

Koulutuksen suunnittelussa pitäisi päästä pois ajatuksesta, että ihminen on kouluttamisen objekti, ja korostaa sitä, että jokainen on oman oppimisensa subjekti. Aikuiskoulutukseen tarvitaan kipeästi uutta ajattelua ja oppimisen rakenteita, jollaisia vielä toistaiseksi on vähän tarjolla työelämässä. Aikuiskoulutuksen järjestäjien on päästävä ulos siiloutuneesta toiminnasta osaksi työelämää ja kansalaisten arkea.

Tähän ongelmatiikkaan tarttui viime syksynä Opetus- ja kulttuuriministeriön elinikäisen oppimisen tarpeita selvittävä työryhmä, jonka raportti valmistui tammikuun alussa. Raportin keskeinen sanoma on, että tulevaisuuden avainkysymys on kansallisen osaamispääoman turvaaminen työelämän ja yhteiskunnan muuttuessa. Tärkeää on varmistaa työntekijöiden vaivaton sopeutuminen ammattirakenteiden ja tehtäväsisältöjen muutoksessa, sekä kansalaisten aktiivinen toiminta- ja vaikuttamiskyky digitalisoituvassa maailmassa.

Raportti sisältää 24 esitystä, joista useimmat edellyttävät joko jatkovalmistelua, seurantaa tai määrärahojen uudelleen kohdentamista. Ne kaikki edellyttävät merkittäviä asenne- ja toimintatapamuutoksia, minkä seurauksena esityksiä ei toivottavasti haudata. Raportti on hyvä lähtölaukaus uudenlaiselle aikuiskoulutus-ajattelulle, mutta varsinainen työ elinikäisen oppimisen toteuttamiseksi alkaa vasta esitysten toteuttamisesta.

Tulevaisuustutkija Thomas Frey on arvioinut, että vuonna 2030 maailman suurin internetyhtiö on koulutukseen keskittynyt yritys, jossa robotit opettavat netissä asiakkaita. Veikkaan, että räätälöidylle ja kohtuuhintaiselle aikuisten lisä- ja jatkokoulutuksen kysynnälle onkin vain taivas rajana. Digitalisaation eturintamassa olevana maana Suomella olisi mahdollisuus profiloitua elinikäisen oppimisen innovaatioilla.

Leila Kurki, asiantuntija, työelämä ja innovaatiot