STTK: Palkkaero kääntynyt kasvuun

Palkkatasa-arvo, Naisten palkkapäivä

Naisen palkka on Suomessa keskimäärin 83,3 prosenttia miesten palkasta.

– Viime vuonna naisten palkka oli 83,4 prosenttia. Nyt palkkaero on kääntynyt kasvuun, eli suunta on pielessä. Heikon talouskasvun jatkuessa on vaara, että ero kasvaa jatkossakin, STTK:n tasa-arvoasioista vastaava lakimies Anja Lahermaa toteaa.

Palkkatasa-arvo ja naisten palkkapäivä

Tänään vietetään vuosittaista Naisten palkkapäivää, joka määräytyy Tilastokeskuksen toisen vuosineljänneksen ansiotasoindeksin perusteella. Vuosipalkaksi muutettuna se merkitsee sitä, että naisten palkat on nyt maksettu ja loppuvuoden he työskentelevät ”palkatta”.

STTK pelkää miesten ja naisten välisen palkkaeron repeävän, jos palkkatasa-arvon edistämiseen ei panosteta kuin juhlapuheissa. Myös matalapalkkatyön lisääntyminen kasvattaisi sukupuolten välisiä palkkaeroja, sillä niiden tekijöistä suurimman osan arvioidaan olevan naisia.

– Palkkaero on suomalaisen työelämän häpeäpilkku, mutta luonnonlaki se ei ole. Palkkaeroja voidaan tehokkaasti kaventaa esimerkiksi oikeudenmukaisella palkka- ja sopimuspolitiikalla, työn vaativuuteen perustuvilla palkkausjärjestelmillä, tasa-arvosuunnitelmilla ja palkkakartoituksilla, tukemalla naisten uratavoitteita sekä yhteensovittamalla työ ja perhe-elämä nykyistä joustavammaksi, Lahermaa listaa.

STTK:n mielestä palkkasalaisuuden purkaminen edistäisi palkkatasa-arvon toteutumista ja samalla myös lisäisi palkoista sopimista paikallisesti.
– Jotta näin tapahtuisi, luottamusmiehellä tulisi olla oikeus saada edustamiensa työntekijöiden palkkatiedot ja –perusteet. Kuitenkin jokaisella työntekijällä on edelleen oltava oikeus kieltää omien palkkatietojensa julkistaminen, Lahermaa esittää.

Naisten ja miesten nykyistä tasaisempi perhevapaiden jakaminen on myös politiikassa kuuma keskusteluaihe.
– Keskustelua tarvitaan, mutta järjestelmän uudistaminen on saatava vauhtiin. Malleja on paljon ja niiden pohjalta on mahdollista luoda toimivat uudet käytännöt. Pelkkä lainsäädäntö ja raha eivät kuitenkaan yksin ratkaise asiaa. Tarvitaan asennemuutos ja erityisesti miesten on otettava suurempi rooli perhevapaiden käyttäjinä, Anja Lahermaa sanoo.

STTK:n jo perinteeksi muodostunutta palkkapäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Tämän vuoden tapahtuma on osa STTK:n loppuvuoden #tasavertainen –teemaa.

Lisätietoja:

STTK:n lakimies Anja Lahermaa, puh: 040 828 6845

Palkkatasa-arvo, Naisten palkkapäivä

Ajankohtaista

14.2.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta teknologiateollisuuteen

Lue
14.2.2025

Maa on jäässä tai kärsä kipeä

Lue
13.2.2025

EU komission työohjelma julkaistiin – se tarvitsisi lisää konkretiaa työelämän kehittämisen osalta

Lue
13.2.2025

Työpaikkailmoituksista yli puolet perättömiä Ranskassa

Lue
12.2.2025

Tuoreet luvut asunnottomuudesta pysäyttävät 

Lue
12.2.2025

STTK: Talouskasvu edellyttää riittävän suuria palkankorotuksia

Lue
11.2.2025

Koulutus ja sivistys muodostavat kuntien elinvoiman ytimen

Lue
10.2.2025

STTK: Puoliväliriihestä tarvitaan oikeudenmukaisia kasvun vauhdittajia

Lue