STTK: Luottamusmiesjärjestelmän ohittaminen tyrehdyttäisi paikallisen sopimisen

Paikallinen sopiminen

Kilpailukykysopimuksen neuvottelutuloksen mukaan paikallisen sopimisen osalta järjestäytymättömät yritykset saatettaisiin samaan asemaan järjestäytyneiden yritysten kanssa.

– Tämä merkitsisi merkittävää parannusta järjestäytymättömille yrityksille. He saisivat samat oikeudet, vaikka eivät ole työehtosopimuksia neuvotelleet. Seuraamukset eivät kuitenkaan kaikilta osin koskisi järjestäytymättömiä, sillä hyvityssakot ja valvontavelvollisuus eivät koskisi heitä. Toisin sanoen velvollisuudet eivät olisi edes samat kuin järjestäytyneille yrityksille. Osapuolten ja menettelytapojen on kuitenkin oltava samat, sillä muutoin järjestäytymättömät yritykset saisivat perusteetonta etua järjestäytyneisiin yrityksiin nähden, STTK:n johtaja Katarina Murto korostaa.

Työehtosopimuksissa on mahdollistettu toisin sopiminen pääsääntöisesti luottamusmiehelle, mutta myös työntekijöille tai henkilöstöryhmälle. Julkisuudessa on myös esitetty luottamusmiehen korvaamista henkilöstön muulla edustajalla paikallisen sopimisen yhteydessä.

Luottamusmies on työehtosopimuksen ja työlainsäädännön osaava neuvottelukumppani

–  On aivan eri asia, onko neuvotteluosapuolena osaava ja asioihin perehtynyt luottamusmies kuin mahdollisesti jopa työnantajan valintaan vaikuttama henkilö, jolla ei välttämättä ole mitään neuvottelu- tai työehtosopimusosaamista eikä asiantuntija-apua käytössään. Paikallisessa sopimisessa on kuitenkin kyse siitä, että työpaikalla voidaan sopia työehtosopimuksesta toisin, Murto painottaa.

– Luottamusmies on työehtosopimuksen ja työlainsäädännön perusteet osaava, työnantajalle tasaveroisempi neuvottelukumppani, koska hän voi saada asiantuntija-apua omasta liitostaan. Luottamusmiehelle on varattu aikaa tehtävänsä hoitamiseen, hän voi osallistua koulutuksiin sekä saada tietoja. Luottamusmies on myös perehtynyt työpaikkansa toimintaan ja yleensä kokenut neuvottelemaan työnantajan edustajan kanssa. Luottamusmies on myös toimiva kontakti henkilöstöön päin, Murto jatkaa.

Jos luottamusmiesjärjestelmää ei haluta tunnustaa tai se halutaan ohittaa, on täysin selvää, että paikallinen sopiminen tyrehtyy.

– Liian suuria harppauksia paikallisen sopimisen edistämiseen ei kannata ahnehtia kerralla, vaan pyrkiä kehittämään järjestelmää oikeudenmukaisesti sekä niin, että luottamusta, neuvottelukulttuuria ja toimivaa sopimista työpaikoilla voidaan aidosti edistää, Murto muistuttaa.

Lisätietoja:

STTK:n johtaja Katarina Murto, puh: 050 568 9188

Ajankohtaista

12.11.2025

Pelastustoimen valmius on turvattava riittävällä henkilöstöllä

Lue
11.11.2025

STTK vähimmäispalkka­­direktiivistä: Tuomiostuimen päätös vahvistaa työehtosopimusten tärkeän roolin 

Lue
11.11.2025

Etätyö puhuttaa Kelassa – ja valtakunnassa

Lue
10.11.2025

STTK:n hallitus: Työterveyshuollon heikentäminen johtaisi vakuutuspohjaiseen järjestelmään

Lue
10.11.2025

Kotihoito kriisissä – SuPer vaatii välittömiä toimia hoidon turvaamiseksi

Lue
7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue