Terveisiä töistä! Työhyvinvointi näkyy hymynä käytävillä

Henkilöstön edustaja, yhteistoiminta työpaikalla.

Työhyvinvointi näkyy työpaikan arjessa päivittäin. Se näkyy muun muassa hymynä käytävällä, tuottavuutena, uudistumiskykynä, työympäristön turvallisuutena ja haastavien tilanteiden ratkomisena. Arjen onnistumiset, vaikutusmahdollisuudet,  sitoutuminen, työyhteisön ylpeä me-henki sekä jaksaminen lukeutuvat myös työhyvinvoinnin ilmentymiin.

Työhyvinvoinnin merkitys on tärkeä. Työhyvinvoinnille tulee asettaa tavoitteet ja sitä tulee tietoisesti johtaa työnantajan, työterveyshuollon ja työntekijän yhteistyönä. Työhyvinvointi ja hyvinvoiva työpaikka takaavat muun muassa pitkät työurat ja yritykselle kilpailuetua.

Johto ja esimiehet tarkastelevat työhyvinvoinnin tilaa jatkuvasti esimerkiksi varhaisen välittämisen mallin myötä, arkipäiväisissä kohtaamisissa ja osaamisen johtamisena.

Johto ja esimiehet hyödyntävät työhyvinvointijohtamisessa mm. henkilöstökyselyn tutkimustuloksia, työterveyden lukuja, strategisia tavoitteita, työsuojelutoimikunnan esityksiä sekä hyvinvoinnin ajankohtaisia aiheita.

Työympäristöön ja ergonomiaan liittyvät asiat ovat tällä hetkellä ajankohtaisia. Työajan ja vapaa-ajan yhteensovittaminen sekä työn luonteen muuttuminen tuo nykypäivänä myös työhyvinvointijohtamiseen uusia haasteita.

Terveisiä töistä! on STTK:laisten henkilöstön edustajien blogipalsta, jossa kerrotaan tunnelmia työpaikkojen arjesta. Kirjoittajat edustavat noin 12 000 STTK:laista luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua.

Ajankohtaista

21.10.2025

Hallitusohjelman työmarkkinauudistusten ristiriitaisuudet heikentävät työmarkkinoiden toimintaa

Lue
21.10.2025

Tehyn laaja kysely: Työntekijöiltä täystyrmäys hallituksen kaavailemalle lakimuutokselle – määräaikaisuuksien lisääminen lisäisi alanvaihtohalukkuutta pois sote-alalta

Lue
17.10.2025

STTK ei edelleenkään hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista

Lue
15.10.2025

Kansallinen ruokastrategia 2040

Lue
14.10.2025

Kansallinen velkajarru on virhe

Lue
14.10.2025

STTK:n hallitus: Kustannusten hillintä hyvinvointialueilla ohittanut kansalaisten palveluiden tarpeet 

Lue
10.10.2025

TSS-sopimus – Suomen kahdeksas määräaikaisraportti

Lue
10.10.2025

Työyksinäisyys haastaa hyvinvointia

Lue