Palkansaajajärjestöt: Työehtosopimukset paikallisen sopimisen perusta

SAK, Akava ja STTK haluavat kehittää paikallista sopimista myös jatkossa työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa. Tästä voitaisiin sopia parhaillaan neuvoteltavan työmarkkinaratkaisun yhteydessä.

Palkansaajien keskusjärjestöt korostavat, että palkansaaja- ja työnantajaliitot ovat parhaita asiantuntijoita uudistamaan paikallista sopimista alakohtaiset tarpeet huomioiden.

Paikallisen sopimisen lisääminen lainsäädännöllä ei ole vakaan ja oikeudenmukaisen sopimusjärjestelmän ja yleissitovuuden kannalta järkevää, järjestöt varoittavat.

– Mikäli työpaikkatasolla voitaisiin sopia työehtosopimusten vähimmäisehtojen alittavia sopimuksia, pahimmillaan seurauksena on matalapalkka-alojen hallitsematon kasvu.

Paikallisen sopimisen lisääminen edellyttää sekä työnantajien että henkilöstön edustajien osaamisen vahvistamista.

Henkilöstön edustajien oikeutta saada tietoa lisättävä

– Lisäksi on tarpeen parantaa henkilöstön edustajien oikeutta saada tietoa. Siksi henkilöstön edustuksen lisääminen työpaikojen hallinnossa on kannatettavaa, palkansaajien keskusjärjestöt tähdentävät.

SAK, Akava ja STTK pitävät tärkeänä, että ammattiliitoilla on oikeus valvoa paikallista sopimista myös järjestäytymättömillä työpaikoilla.

– Mahdolliset kiistat on tarkoituksenmukaista käsitellä työtuomioistuimessa, jonka ratkaisuun saakka työpaikalla noudatetaan yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä.

Järjestöt ovat lisäksi huolissaan ylityökorvausten sijaan maksettavan, paikallisesti sovittavan kiinteän kuukausikorvauksen levittäytymisestä asiantuntijatehtäviin. Käytäntö sulkee yhä suuremman joukon työntekijöitä työaikasuojelun ulkopuolelle.

Palkansaajien keskusjärjestöt luovuttivat perjantaina paikallisen sopimisen kehittämistä koskevan kannanoton työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmille. Järjestöt esittävät paikallisen sopimisen jatkovalmistelua yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi lokakuussa selvitysmies Harri Hietalan raportin paikallisen sopimisen lisäämisestä.

SAK:n, Akavan ja STTK:n kannanotto paikallisesta sopimisesta:
PSKJ-21-10-15-kirje-tyoministerille

Lisätiedot:

SAK:n työehtoasioiden päällikkö Annika Rönni-Sällinen, puh. 050 378 0270

Akavan johtaja Maria Löfgren, puh. 040 568 2798

STTK:n johtaja Katarina Murto, puh. 050 568 9188

***

Aiheesta lisää:

Paikallinen sopiminen ei onnistu direktiolla

STTK: Yritykset vahvistaisivat oleellisesti henkilöstön edustajan asemaa paikallisen sopimisen edistämiseksi

Ajankohtaista

22.8.2025

Valtioneuvostosta annetun lain muuttaminen

Lue
22.8.2025

Kuka meitä hoitaa, kun olemme vanhoja? Hoivavastuu voi muuttua

Lue
21.8.2025

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma (KAISU3)

Lue
21.8.2025

Hätä Gazassa syvenee ja Suomen on aika toimia

Lue
21.8.2025

Miltä näyttää maahanmuuttajanaisten työllistyminen?

Lue
21.8.2025

Perintö- ja lahjaverolain ja eräiden muiden lakien muuttaminen

Lue
20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue