STTK: Ovi tasapuoliselle ja oikeudenmukaiselle sopimiselle auki

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

STTK on tyytyväinen siihen, että ovi työmarkkinajärjestöjen yhteiselle esitykselle kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi pysyy edelleen auki.
– Järjestöt aloittavat nyt neuvottelut, joilla haetaan laajempaa, vaihtoehtoista kokonaisuutta hallituksen kaavailemille työehtojen heikennyksille ja pakkolainsäädännölle. Kilpailukykyyn liittyvät esitykset yhdistettynä pitkäaikaiseen ja maltilliseen työmarkkinaratkaisuun luovat tähän hyvät mahdollisuudet puheenjohtaja Antti Palola sanoo.

STTK:n tavoite nyt alkavissa neuvotteluissa on tasapainoinen ja kohtuullinen neuvottelutulos eri palkansaajaryhmien välillä.
– Riemukkaita päätöksiä ei ole odotettavissa, mutta sitä tärkeämpää on hakea oikeudenmukaisia ratkaisuja, Palola uskoo.

Palola kiittää hallitusta ja pääministeriä viisaudesta ja realismin tajusta työmarkkinoiden pattitilanteessa. Tilannekuva on kaikilla sama, vain keinoista on ollut erimielisyyttä.
– Suomi tarvitsee vakautta, vahvaa taloutta ja reilua työelämää. Paras jälki syntyy aina sopimalla neuvottelupöydässä, ei riitelemällä. Vaikeissa tilanteissa on rohkeutta ottaa aikalisä ja pieni askel taa, jotta pääsee harppauksen eteenpäin. Nyt on syntynyt mahdollisuus tasapainoiselle ratkaisulle ilman, että neuvotellaan ehdottomien takarajojen tai ennalta lukittujen tavoitteiden varjossa.

Lisätietoja STTK:ssa: Puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue
4.11.2025

Etätyö käytössä 77 prosentissa työpaikoista – viidesosassa vakuutus kunnossa

Lue
3.11.2025

Pätkätyösuhteiden yleistyminen on lisännyt väärinkäytöksiä Ranskassa

Lue
3.11.2025

SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan tes-neuvottelut (SOSTES) alkavat 3. marraskuuta – palkkauksen ja työhyvinvoinnin parantaminen kärkitavoitteita

Lue
3.11.2025

Vuoden tasa-arvotekona palkittu hanke edistää monimuotoisuutta työelämässä

Lue
31.10.2025

Naisten kuvainnollinen palkkapäivä ei katoa minimisääntelyllä

Lue