Työllisyys- ja kasvusopimus luo vakautta ja turvaa ostovoimaa

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Palkansaajan ostovoima

STTK:n hallitus hyväksyi neuvottelutuloksen työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson palkkaratkaisusta. Palkkojen yleiskorotus on 16 euroa kuukaudessa, kuitenkin vähintään 0.43 prosenttiyksikköä. Myös työttömyysvakuutusmaksun korotuksesta sovittiin.

Yleiskorotus tulee kaikille

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on tyytyväinen ratkaisuun.
– Yleiskorotus tulee kaikille. Sopimus turvaa pieni- ja keskituloisten ostovoimaa vaikeana jatkuvassa taloustilanteessa ja edistää palkkatasa-arvoa. Sopimus tuo työmarkkinoille vakautta ja ennustettavuutta sekä tukee talouskasvua ja työllisyyttä.

Työttömyysvakuutusmaksut nousevat ensi vuonna työnantajilla ja palkansaajilla 0,5 prosenttiyksikköä.
– Tämä oli tärkeä päätös. Korkean työttömyyden oloissa turvan rahoituksesta on huolehdittava vastuullisesti ja ennakoivasti.

Palola arvioi, että työllisyys- ja kasvusopimus luo edellytykset hallituksen esittämille yhteiskuntasopimusneuvotteluille.
– Tehtävä on haastava, mutta uudistuksia tarvitaan. STTK:n tavoitteena on tasapainoinen kokonaisuus, ei palkansaajien yksipuolinen kurittaminen.

Korotukset toteutetaan toisen sopimusjakson alusta lukien. Ratkaisu sitoo kaikkia työ- ja virkaehtosopimusosapuolia, jotka ilmoittivat omille keskusjärjestöilleen vuonna 2013 solmineensa työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisen ratkaisun.

Lisätietoja STTK:ssa: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Neuvottelutulos: Työllisyys- ja kasvusopimuksen 2. kauden palkkaratkaisu >>

Katso myös: Työllisyys- ja kasvusopimuksen 2.kauden palkkaratkaisu pähkinänkuoressa>>

Ajankohtaista

1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue
27.6.2025

Toimeentulotuen kokonaisuudistus

Lue