STTK:n Palola haluaa sukupuolikiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola esittää, että pörssiyhtiöiden hallitusten sukupuolikiintiöistä säädettäisiin lailla.

– Pakottavia toimia tarvitaan, sillä naisten määrä pörssiyhtiöissä ei vapaaehtoisuuden pohjalta näytä lisääntyvän. Viimeksi pari viikkoa sitten Keskuskauppakamari moitti pörssiyhtiöitä siitä, että ne eivät nimitä naisia hallituksiinsa. Viime vuonna yksitoista yhtiötä poikkesi suosituksesta, jonka mukaan pörssiyhtiön hallituksessa sen koosta riippumatta pitää olla edustettuina sekä naisia että miehiä.

Jos sukupuolivinouman odotetaan korjaantuvan itsestään, Palolan mielestä joudumme odottamaan ikuisesti.
– Vaikka ajatus kiintiöistä ei kaikkia miellytä, on hyvä verrata, mitä kiintiöillä on saatu aikaan esimerkiksi politiikassa. Naisten osuus politiikan kaikilla tasoilla ja myös huipulla on vuosien mittaan lisääntynyt ja sen myötä on onnistuttu rikkomaan erilaisia lasikattoja. Samalla yhteiskunnallinen- ja poliittinen päätöksenteko on tullut moniarvoisemmaksi. Samaa tarvitaan nyt bisneksen puolella.

Palolan mielestä kiintiöt voivat tarvittaessa olla määräaikaisia.
– Kunhan vinouma on korjattu, kiintiöt voidaan poistaa, hän esittää. Kaikkien naisten – tai miesten – ei tarvitse edetä työuralla korkeampiin tehtäviin ja tärkeimpiin päätöksentekoelimiin.

– Kaikilla pitää kuitenkin olla oikeus ja mahdollisuus niitä halutessaan tavoitella. Naiset ovat Suomessa miehiä koulutetumpia ja he osallistuvat täysillä työelämään. Naisten uralla etenemisen esteenä ovat vanhanaikaiset asenteet, yksipuolisesti painottunut vastuu perhevapaista ja ainoastaan toisesta sukupuolesta koostuvat hyväveli-verkostot. Tästä on puhuttava ja näihin asenteisiin vaikutettava konkreettisilla toimilla, joita kiintiöt edustavat.

Palola puhui tänään STTK:n Nainen ja raha –seminaarissa Helsingissä.

Lisätietoja STTK:ssa: puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue
12.8.2025

STTK:n tavoitteet budjettiriiheen: talouskasvua, luottamusta ja hyvinvointia

Lue
11.8.2025

STTK:n hallitus: Valtiovarainministeriön budjettiesitys on luokaton

Lue
11.8.2025

Huoltovarmuuden turvaaminen ja Huoltovarmuuskeskus

Lue
8.8.2025

STTK Eurooppa-foorumissa 27.–29.8

Lue
8.8.2025

Sairausvakuutuslain ja siihen liittyvien lakien muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue