STTK: Tasa-arvoinen perhevapaiden jakaminen vaatii konkreettisen ohjelman

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK esittää konkreettista ohjelmaa tasa-arvoisemman perhevapaiden jakamisen keinoksi. Tavoitteena tulisi olla ns. 6+6+6 malli, joista kumpikin vanhemmista käyttäisi yhden jakson, yhden jakson vanhemmat jakaisivat keskenään itse haluamallaan tavalla.

– Keskustelua 6+6+6 mallista käydään usein joko tai asenteella; joko se toteutetaan ensi vuonna tai sitten ei. Esitämme , että rakennettaisiin asteittain toteutettava malli, jonka lopputuloksena olisi 6+6+6-malli vuoteen 2020 mennessä, STTK:n lakimies Anja Lahermaa kertoo.

– Asteittainen siirtyminen 6+6+6 –malliin veisi perhevapaiden tasa-arvoa koko ajan eteenpäin ja antaisi samalla tietoa eri toimien vaikutuksista asian edistymiseen, Lahermaa lisää.

Perhevapaiden tasaisempi jakaminen vanhempien kesken tasa-arvokysymys

Perhevapaiden tasaisempi jakaminen vanhempien kesken on paitsi tasa-arvokysymys, myös yksi keino työllisyysasteen nostamiseksi.

Perhevapaauudistus
Perhevapaauudistus

– Naisten pitkät perhevapaat johtavat osaltaan naisten heikompaan palkka- ja urakehitykseen, sekä vaikuttavat siten myös naisten eläkkeiden tasoon. Lisäksi lyhentämällä naisten pitkiä poissaoloja työelämästä voimme nostaa työllisyysastetta. Perhevapaiden tasaisempi jakaminen pitäisi molemmat vanhemmat ”iskussa” työelämän muuttuvien vaatimusten kannalta, toisen pitkäaikainen poissaolo sen sijaan heikentää hänen asemaansa työmarkkinoilla, Lahermaa korostaa.

– Suomalainen nainen on maailman koulutetuimpien naisten joukossa ja hänellä ei pitäisi olla mitään sukupuoleen liittyviä esteitä työmarkkinoilla. Toisaalta nykyaikainen suomalainen mies ymmärtää perhevapaiden merkityksen isän ja lasten välisiin suhteisiin, sekä koko perheen hyvinvointiin, Lahermaa muistuttaa.

STTK vietti kansainvälisen naisten päivän kunniaksi omaa vuosittaista tilaisuuttaan tänään 8.3. Helsingin Ateneumissa teemalla ”Lapsisakko ei ole pakko -Tasa-arvoa työelämään ja perhevapaisiin.” Tilaisuudessa aiheesta keskustelivat tutkija Jenni Kellokumpu, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula sekä Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg.

Lisätietoja: STTK:n lakimies Anja Lahermaa, puh: 040 828 6845

Isien pidemmät perhevapaat kaventaisivat sukupuolten välistä palkkaeroa

Ajankohtaista

17.2.2025

Miten pidennämme työuria? Tutkijaseminaari 27.2.

Lue
17.2.2025

Kestävä asuminen alkaa meistä kaikista

Lue
14.2.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta teknologiateollisuuteen

Lue
14.2.2025

Maa on jäässä tai kärsä kipeä

Lue
13.2.2025

EU komission työohjelma julkaistiin – se tarvitsisi lisää konkretiaa työelämän kehittämisen osalta

Lue
13.2.2025

Työpaikkailmoituksista yli puolet perättömiä Ranskassa

Lue
12.2.2025

Tuoreet luvut asunnottomuudesta pysäyttävät 

Lue
12.2.2025

STTK: Talouskasvu edellyttää riittävän suuria palkankorotuksia

Lue