STTK: Ikääntyneiden turvan heikentämisyritys uhkaa työurasopimusta

Lisätietoja:

Taina Vallander

johtaja, yhteiskuntavaikuttaminen, strategia ja kehittäminen

Profiili

Työuraneuvottelut ovat loppusuoralla. Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) esittää yllättäen niin sanotun työttömyyseläkeputken ikärajojen nostamista kahdella vuodella. – Suomi elää vaikeassa rakennemuutoksessa ja irtisanomiset ovat lisääntyneet. Monet yritykset putsaavat henkilöstöään kovalla kädellä. Ikääntyneistä halutaan eroon ja työttömyyseläkeputki on monelle viimeinen turvarakenne. EK:n esitys on liian raju: ei ole oikeudenmukaista eikä kohtuullista, että pitkän työuran omaavat henkilöt jätetään tyhjän päälle, sanoo STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää.

Eläkemaksujen nousun turvaaminen on Mäenpään mukaan välttämätöntä, jos halutaan estää eläkkeiden leikkaukset. – Työurasopimuksessa sovittaisiin eläkemaksujen korotuksesta vuosille 2015 ja 2016. Sopimuksen romuttuminen uhkaa nyt koko eläkejärjestelmää. Tämän on enemmän kuin huolestuttavaa.

STTK on edelleen valmis neuvottelemaan ja kantamaan vastuunsa talouden talkoissa. – Valmisteilla oli merkittävä työuria pidentävä paketti, jonka jopa EK itse arvioi pidentävän työuria useilla kuukausilla, Mäenpää huomauttaa.

Eläkeiän nostoon ja koko eläkejärjestelmään on pitkään liittynyt eri tasoinen eipäs-juupas-keskustelu. – Jos nyt päästäisiin neuvotteluissa lopputulokseen, samalla käynnistyisi myös työeläkejärjestelmän uudistus, jossa eläkejärjestelmä nykyistä enemmän sidottaisiin elinajan odotteen kehitykseen. Uudistus takaisi eläketurvan myös tuleville sukupolville, korostaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää.

Ajankohtaista

2.12.2025

Tehy vie Kätilöopiston sairaalan vahingonkorvausjutun korkeimpaan oikeuteen

Lue
2.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

Lue
2.12.2025

Tehyn talouspulssi –blogisarjassa ekonomisti Anni Marttinen kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä otettuja reunaehtoja ja totuuksia  

Lue
2.12.2025

Erityisraskausraha

Lue
1.12.2025

Työterveyshuolto nyt – mistä on kyse?

Lue
28.11.2025

Hanna Pakarinen teki naisille voimabiisin– mukana Tehy!

Lue
27.11.2025

Pelastustoimen uusi palvelutasopäätös uhkaa heikentää kokonaisturvallisuutta Satakunnassa – Aluevaltuustolla vielä mahdollisuus vaikuttaa

Lue
26.11.2025

SPAL: Pohjois-Savon pelastustoimi kriittisessä tilanteessa – lisähenkilöstöä tarvitaan heti

Lue