vihreä siirtymä

Ilmaston lämpeneminen on saatava Pariisin ilmastosopimuksen (2015) mukaisesti pysäytettyä reilusti alle kahteen asteeseen. Hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC vaati nopeita päästövähennyksiä, jotta lämpötilan nousu voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen (joulukuu 2018 raportti).

Päästövähennykset ovat jo johtaneet useassa maassa vihreään siirtymään. Siirtymää ajaa paitsi ilmastopolitiikka, myös uusiutuvan energian edullinen hinta ja maiden tavoite paremmasta omavaraisuudesta energian suhteen. Liikenteen sähköistyminen, energiamurros pois fossiilienergiasta ja uudet teolliset vähäpäästöiset prosessit ovat suuri ja nopeasti kasvava investointikohde eri puolilla maailmaa.

Suomen on pyrittävä saamaan tästä vihreästä siirtymästä kasvava ja merkittävä teollisuuden ala. Samalla Suomen on siirryttävä kohti hiilineutraaliin kiertotalouteen perustuvaa yhteiskuntaa, joka tuottaa korkeintaan sen verran kasvihuonekaasupäästöjä kuin hiilinielut pystyvät sitomaan ilmakehästä.

Työllisyyden ylläpitämiseksi on tärkeää ennakoida millaista osaamista, koulutusta ja muutosturvaa siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan edellyttää. Tässä myös palkansaajajärjestöjä on kuultava ja otettava mukaan suunnitteluun.

Ilmastonmuutosta koskevan Pariisin sopimuksen allekirjoittaminen

| 26.2.2016

Pariisissa aikaansaatu neuvottelutulos ilmastosopimukseksi on kannatettava monista puutteista huolimatta. Sopimuksen tavoite maapallon keskilämpötilan nousun rajoittamisesta kahteen asteeseen on... Lue lisää

Tiedote

Palkansaajat Pariisin ilmastoneuvotteluissa: Ilmastonmuutos muuttaa myös elinkeinoja

| 25.11.2015

SAK, Akava ja STTK vaativat ottamaan huomioon ilmastonmuutoksen vaikutukset elinkeinorakenteisiin. – Ilmastonmuutos muuttaa työnteon edellytyksiä ja työtä kaikkialla... Lue lisää

Vallander, Taina

Taina Vallander | 28.10.2013

Johdan STTK:n yhteiskuntavaikuttamisen tiimiä, toiminnan kehittämistä ja strategista suunnittelua. Vastuualueinani ovat osaamiseen ja koulutukseen, talous-, työvoima- ja veropolitiikkaan,... Lue lisää