työllisyys

Työllisyysaste lasketaan työssä olevien osuutena työikäisestä väestöstä. Työikäisillä tarkoitetaan 15–65-vuotiaita, joista työvoimaan kuuluvia ovat työlliset ja työttömät. Työllisinä pidetään vähintään tunnin viikossa ansiotyötä tehneitä tai tilapäisesti työstä poissaolevia.

STTK haluaa edistää korkeamman työllisyysasteen aikaansaamista Suomessa. Tällä vaalikaudellamaan hallituksen tavoite on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin ja se on jo nyt toteutunut. Ensi vaalikaudella työllisyysastetta tulisi saada nostettua vielä yli 75 prosentin, jotta väestön ikääntymisestä aiheutuvat julkisten menojen lisäykset voidaan rahoittaa. Tällöin Suomen työllisyysaste nousisi pohjoismaiselle tasolle.

Tiedote

STTK: Suomen Pankin talousennuste tuo tummia pilviä talouden ylle

| 11.6.2019

Suomen Pankin tuoreen talousennusteen mukaan talouskasvu hidastuu tänä vuonna 1,6 prosenttiin. Seuraavina vuosina talouden kasvun odotetaan yltävän vain... Lue lisää

Tiedote

STTK: Hallituksen työllisyystavoitteen ydin on kestävä talouskasvu

| 10.6.2019

Uuden hallituksen työllisyystavoite on kunnianhimoinen, mutta välttämätön saavuttaa, jotta hyvinvointipalveluiden rahoitus turvataan. Hallitus haluaa työllisten määrän lisääntyvän yhteensä... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Tehy selvitti: Kesäajan sijaispula ennakoi pysyvämpää pulaa sosiaali- ja terveysalan henkilöstöstä

| 7.6.2019

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy on kerännyt jo vuodesta 1991 alkaen tietoa kesäajan toiminnasta sosiaali- ja terveysalan työpaikoilla.... Lue lisää

Tiedote

STTK kiittää hallitusohjelman tavoitteita työllisyyden ja ilmastopolitiikan vahvistamiseksi

| 3.6.2019

STTK on tyytyväinen, että Suomeen saadaan laajapohjainen enemmistöhallitus.– Talous-, työllisyys-, EU- ja ilmastopolitiikan haasteet eivät odota. On tärkeää,... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

ERTO: Työttömyysturvan porrastaminen ei lisää työllisyyttä

| 25.5.2019

Toimihenkilöliitto ERTO ei kannata työttömyyspäivärahan porrastamista, koska porrastaminen ei tutkimusten valossa parantaisi työllisyyttä. Sen sijaan työttömyysturva tarvitsee kokonaisuudistusta,... Lue lisää

Tiedote

STTK: Aktiivimallista eroon, tilalle työttömyysturvajärjestelmän uudistus

Antti Palola | 17.5.2019

Suomen on parannettava työllisyyttä ja tavoiteltava 75 prosentin työllisyysastetta, jotta hyvinvointipalvelut voidaan turvata. Suomea haastavat ensi hallituskaudella muun... Lue lisää