työaika

Työaika on se aika, jonka käytät työntekoon ja olet velvollinen olemaan työpaikalla tai muutoin työnantajan käytettävissä. Matkustamiseen käytetty aika ei ole työaikaa, ellei sitä voida pitää työsuorituksena. Liikkuvassa työssä myös työkohteiden välinen aika katsotaan työajaksi.

Työaikalain mukainen säännöllinen enimmäistyöaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa tai 40 tuntia viikossa. Useilla aloilla säännöllinen viikoittainen työaika on työehtosopimuksilla sovittu lyhyemmäksi. Säännöllistä työaikaa voidaan tehdä eri tavoin joko kiinteänä työaikana, vuorotyönä tai jaksotyönä. Työaika voi joustaa päivittäin, viikoittain ja kuukausittain, mutta säännöllisen työajan on tasoituttava työaikalain tai alan työ- tai virkaehtosopimuksen mukaisesti. Työntekijä on lähtökohtaisesti aina oikeutettu vähintään työaikalaissa säänneltyihin vähimmäislepoaikoihin.

Työaikaa koskevia määräyksiä on niin lainsäädännössä kuin ammattiliittojen neuvottelemissa työ- ja virkaehtosopimuksissakin. Esimerkiksi ylityön, sunnuntaityön ja yötyön tekeminen ja niistä maksettavat korvaukset saattavat vaihdella eri alojen välillä.

Liittojen tiedotteet

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry: Liiallinen joustavuus työajoissa ei palvele työn ja perhe-elämän yhteensovittamista

| 14.10.2018

Hallituksen työaikalakiesityksessä liukuvan työajan työaikasaldoa kasvatetaan 40 tunnista 60 tuntiin 4 kk:n seurantajakson aikana. Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki... Lue lisää

Tiedote

STTK: Työaikalain uudistus osin onnistunut, jaksotyön käyttöalan laajentamista ei kannateta

Katarina Murto | 27.9.2018

Hallitus on tänään antanut työaikalain uudistamista koskevan esityksen, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020. STTK pitää työaikalain uudistamista... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Ammattiliitto Pro: Uusi työaikalaki edistää paikallista sopimista

| 27.9.2018

Valtioneuvosto hyväksyi tänään esityksen uudeksi työaikalaiksi. Seuraavaksi laki viedään eduskunnan käsiteltäväksi. Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen katsoo uuden... Lue lisää

Tiedote

STTK: Työaikalain uudistus osin onnistunut, jaksotyön laajentaminen ei tyydytä

| 21.5.2018

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut työaikalakia koskevan hallituksen esityksen. STTK on pitänyt työaikalain uudistamista tarpeellisena ja on sitä... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

SPALin liittokokous: Työaikamuutos voi vaarantaa pelastuslaitosten työhyvinvoinnin

| 1.12.2017

Uusien itsehallinnollisten maakuntien perustamista ei tule vaarantaa puuttumalla tarpeettomasti pelastuslaitosten työaikajärjestelmiin. Harkitsemattomat työaikamuutokset voivat pahimmillaan romahduttaa pelastuslaitosten henkilöstön... Lue lisää

Liittojen tiedotteet

Työaikalakia ei voida odottaa kevääseen asti

| 10.10.2017

Esitys uudeksi työaikalaiksi sai lausuntokierroksella täystyrmäyksen. Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen vaatii blogissaan hallitukselta nopeutettua valmistelua lakiesitykselle. Nykyisen... Lue lisää