työn ja perheen yhteensovittaminen

Suomalaista yhteiskuntaa pidetään perhe- ja lapsiystävällisenä, mutta samalla syntyvyys ja lasten lukumäärä laskee koko ajan.

STTK:n mielestä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen pitäisi toteutua nykyistä paremmin. STTK katsoo, että työelämän tulisi joustaa työntekijän eri elämäntilanteissa ja että työpaikoista pitäisi tehdä nykyistä perheystävällisempiä. Työpaikkojen tasa-arvosuunnitelmilla voidaan edistää työn ja perheen yhteensovittamista. Laadukas varhaiskasvatus sekä pienten koululaisten aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan palvelut tukevat omalta osaltaan vanhempien työssä käyntiä.

Työn ja perheen yhteensovittaminen on laajempi kysymys kuin vain perhevapaajärjestelmä tai pikkulapsivaihe, sillä useilla työntekijöillä saattaa olla hoivavastuuta myös esimerkiksi iäkkäistä vanhemmistaan tai aikuisesta vammaisesta lapsestaan.

Blogi

Työpaikan perhemyönteisyydestä hyötyvät kaikki

Katariina Sahlberg | 1.11.2022

Valtaosa ihmisistä on tai on ollut osa perhettä jossain vaiheessa elämäänsä. Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan vuoden 2020 lopussa Suomessa... Lue lisää

Blogi

Työehtosopimusten mikroaggressiot – tarkista nämä kolme asiaa TES:stä

Tiina-Emilia Kaunisto | 17.6.2022

” Työnantaja ei aluksi halunnut maksaa palkkaa TES:in mukaisesti äitiysloman ajalta lapsen kuoltua, vaan oli sitä mieltä, että... Lue lisää

Tiedote

SAK, Akava ja STTK: Lainsäädännön uudistaminen on välttämätöntä raskaus- ja perhevapaasyrjinnän poistamiseksi

| 14.12.2021

SAK, Akava ja STTK ovat pettyneitä työ- ja elinkeinoministeriön toimintaan työryhmässä, jonka tehtävänä oli etsiä keinoja raskaus- ja... Lue lisää

Blogi

Töissä tai perhevapaalla – irti mustavalkoisesta ajattelusta

| 29.11.2021

Suomessa syntyvyysluvut ovat olleet pitkään huolestuttavia. Osaltaan tilanteen parantumista voisi tukea se, että saisimme työelämästä perhemyönteisemmän. Tällä hetkellä... Lue lisää

Tiedote

STTK: Ruuhkavuodet eivät lopu pikkulapsiaikaan

Ida Nummelin | 22.11.2021

STTK on mukana Omaishoitajaliiton työelämän ja hoivan yhdistämisen ongelmakohtiin pureutuvassa Rahkeet riittää -hankkeessa. Hankkeella halutaan herätellä työnantajia tunnistamaan... Lue lisää

Uutinen

Q&A: Mitä on raskaussyrjintä? Saako raskaus tai perhevapaa vaikuttaa määräaikaisen työsuhteen jatkumiseen?

| 14.9.2021

Suomessa naiset ja miehet osallistuvat lähes yhtä paljon työelämään, mutta yhä edelleen naiset käyttävät valtaosan perhevapaista – varsinkin... Lue lisää