matalapalkkatyö

Riittävä toimeentulo on hyvän elämän ja työn perusedellytys. Elämiseen riittävä palkka on määritelty kansainvälisen työjärjestö ILO:n sopimuksissa sekä Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa. Se tarkoittaa ansiota, jonka avulla työntekijä ja hänen perheensä saavat kylliksi ravitsevaa ruokaa, kohtuullisen asumisen, vaatteet, terveydenhuollon ja koulutukseen. Se mahdollistaa myös säästöjen kerryttämisen. Elämiseen riittävä palkka lasketaan kunkin maan ja alueen elinkustannusten mukaan. Suomen sisällä elämiseen riittävä palkka voi tosiallisesti olla hyvin erilainen riippuen kaupungin tai paikkakunnan kustannustasosta. Euroopan sosiaalisen peruskirjan mukaan palkka on kohtuullinen, jos verojen ja veroluontoisten maksujen jälkeen jää vähintään 60 prosenttia maan nettokeskipalkasta. Suomessa pienimmät mediaanipalkat ovat kaupan- ja palveluiden aloilla, puhtaanapidossa, puutarhatyössä sekä varhaiskasvatuksen ja eläintenhoidon avustavissa tehtävissä.

Suomessa ja muissa pohjoismaissa on myös totuttu ajattelemaan, että elämiseen riittävä palkka pitää olla mahdollista ansaita yhdessä työsuhteessa. Esimerkiksi Saksassa on tavallista, että matalasti palkatuissa tehtävissä työskentelevillä henkilöillä on useita rinnakkaisia työsuhteita niin sanotusti matalan tuottavuuden tehtävissä.

Palkkojen mataloittaminen ei synnytä uutta työtä ainakaan tuottaviin tehtäviin. Palkkaerojen ja siten tuloerojen kasvattamisen on pikemminkin havaittu heikentävän kansantalouden kasvua ja siten synnyttävän työttömyyttä ajan myötä.

Jos palkalla ei tule toimeen, Suomessa kompensoidaan matalimpia palkkoja ja heikkoa toimeentuloa tasataan sosiaaliturvan tulonsiirtojen avulla, esimerkiksi asumistuella ja/tai toimeentulotuella. Valtion asumistukimenot ovat olleet kasvussa, koska asuminen on ollut pitkään kallista erityisesti suurimmissa kaupungeissa.

Liittojen tiedotteet

Jytyn liittovaltuusto: Epätasa-arvoinen palkkakehitys pysäytettävä

| 24.5.2017

Jytyn liittovaltuusto vaatii tasa-arvoista palkkakehitystä perus- ja hyvinvointipalveluja tuottaville naisvaltaisille matalapalkka-aloille. Muun muassa kunta-alan matalapalkkaisten työntekijöiden palkkakehitys on... Lue lisää

Blogi

Matalapalkkailta: Mitä sanomatta jäi…

| 25.10.2016

Viime keskiviikkona (19.10.) Yleisradio järjesti keskusteluillan matalapalkkojen vaikutuksesta työllisyyteen. Sain kutsun ja menin. Ohjelmaformaatti on haastava (yli 10... Lue lisää

Tiedote

SAMOK, SYL ja STTK: Nuoria uhkaa elintason ja työelämän jämähtäminen

| 20.10.2016

Länsimaissa keskustellaan vilkkaasti nuorten huonosta asemasta työmarkkinoilla, nuorisotyöttömyydestä ja heikoista tulevaisuuden näköaloista. Onkin entistä todennäköisempää, että nuoret eivät... Lue lisää

Blogi

Työstä on saatava riittävä toimeentulo

| 23.8.2016

Näin budjettiriihen alla ilma on sakeana erilaisia esityksiä liittyen kannustinloukkujen purkamiseen ja työttömyysasteen alentamiseen. Viimeisimpänä on virkamiesten taholta... Lue lisää

Tiedote

Palkansaajajärjestöt: Työehtosopimukset paikallisen sopimisen perusta

| 23.10.2015

SAK, Akava ja STTK haluavat kehittää paikallista sopimista myös jatkossa työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa. Tästä voitaisiin sopia parhaillaan... Lue lisää

Tiedote

STTK: Matalapalkkaraportin esityksiä syytä jatkojalostaa, nuorten palkka-alelle ei

| 1.3.2013

Valtioneuvoston kanslia on julkaissut talousneuvostolle tehdyn selvityksen ja esitykset matalapalkkatyön edellytyksistä Suomessa. STTK kantaa huolta työmarkkinoiden toiminnasta ja... Lue lisää