Euroopan unioni

Euroopan unioni on taloudellinen ja poliittinen yhteistyöliitto. EU:n jäseniä ovat 27 Euroopan valtiota, jotka täyttävät yhteisesti asetetut taloudelliset ja demokraattiset kriteerit jäsenyydelle. Unionilla on laaja toimivalta, johon kuuluu tärkeinä alueina yhteiset sisämarkkinat, yhteinen rahaliitto, yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka.

Euroopan unioni vaikuttaa laajasti yhteiskuntaan ja työelämään. Kehittyvä työelämän lainsäädäntö ja EU:n sopimus- ja neuvottelujärjestelmän (sosiaalinen vuoropuhelu) vahvistuminen täydentävät suomalaisten palkansaajien edunvalvontaa ja antavat heille oikeuksia koko EU-alueella. Yhteistyö luo myös vakautta ja turvallisuutta. EU on väline vaikuttaa maailmanlaajuisiin kysymyksiin, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan tai pakolaisuuden syihin. Näihin kysymyksiin Suomi on liian pieni luomaan ratkaisuja yksin.

Unionin keskeisiä toimielimiä ovat eurooppalaisissa vaaleissa valittava Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, joka muodostuu jäsenmaiden valtio- ja päämiehistä, Euroopan unionin neuvosto, joka edustaa jäsenmaiden hallituksia sekä Euroopan komissio, joka valmistaa ehdotuksia uudeksi EU-lainsäädännöksi ja parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi.

Muita tärkeitä EU-toimielimiä ovat Euroopan unionin tuomioistuin ja Euroopan keskuspankki.

Suomalaisten palkansaajien edunvalvontaa Brysselissä tekeeSAK:n ja STTK:n yhteinen edustusto FinUnions sekä Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö ETUC.

Uutinen

Euroopan ammattiliitot seisovat Pariisin ilmastosopimuksen takana

| 6.6.2017

Eurooppalaiset ammattiyhdistysjärjestöt ovat sitoutuneita Pariisin ilmastosopimukseen ja valmiita tekemaan osansa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, korostaa Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön EAY:n johtaja... Lue lisää

Uutinen

FinUnionsin jäsenjärjestöjen puheenjohtajat: Sosiaalisten oikeuksien paketti on tervetullut suunnanmuutos komissiolta

| 18.5.2017

FinUnionsin jäsenjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja YTN:n puheenjohtajat suhtautuvat komission taannoin antamaan EU:n sosiaalisten oikeuksien pakettiin positiivisesti. Suunnanmuutos komissiolta... Lue lisää

Blogi

Eurooppalainen arkielämä seurantaan

| 9.5.2017

Euroopan unioni julkaisi viime kuun lopussa ohjelman kansalaisten sosiaalisten oikeuksien vahvistamiseksi. Se on erityisesti ay-liikkeen kaipaaman asiakirja. Kansalaisten... Lue lisää

Uutinen

Kaivattu esitys EU:n sosiaalisista oikeuksista

| 27.4.2017

EU.n komissio antoi huhtikuun lopulla esityksensä EU:n sosiaalisten oikeuksien pilariksi. Esitys sisältää joitakin lakialoitteita, kuten esityksen eurooppalaisesta minitason... Lue lisää

Blogi

Onko Brexit eräänlainen Didi-Wa-didi?

| 19.4.2017

Iso-Britannia on tarjonnut maailmalle viime vuosina poikkeuksellisen kiinnostavaa poliittista seurattavaa. Erityisesti hämmentää Brittien touhu Euroopan unionista eroamisen kanssa.... Lue lisää

Blogi

Hiipiikö epävirallinen talous Suomeen?

| 7.4.2017

Euroopan unioni juhli maaliskuun lopussa Rooman sopimuksen 60-vuotispäivää. Juhlahumu ei kuitenkaan peitä alleen sitä, että EU on tällä... Lue lisää