STTK tutki: Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen edistyisi taloudellisella kannusteella

Lisätietoja:

Seppo Nevalainen

ekonomisti

Profiili

Perhevapaat jakautuisivat tasaisemmin naisten ja miesten kesken, jos siitä palkittaisiin esimerkiksi korkeammalla päivärahalla tai verohyödyllä.

Tätä mieltä on 69 prosenttia lapsitaloudessa asuvista, jotka vastasivat STTK:n Taloustutkimus Oy:llä teettämään kyselyyn. Syyskuussa puhelinhaastatteluna toteutettuun kyselyyn osallistui 776 iältään 15-79-vuotiasta suomalaista Ahvenanmaata lukuunottamatta.

Perhevapaiden tasaisen jakautumisen edistämiseksi molemmille vanhemmille yhtä suuria kiintiöitä piti parhaana vaihtoehtona lapsitalouksista 19 prosenttia vastaajista.
Selkeä enemmistö (85 %) uskoo, että naisten työmarkkina-asema parantuisi, jos perhevapaat jakautuisivat nykyistä tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Naiset luottavat miehiä enemmän työmarkkina-aseman paranemiseen perhevapaita jakamalla.

Reilu puolet aikuisväestöstä (55 %) pitää kahta vuotta sopivana vanhempainvapaakauden kestona. 25-49-vuotiaiden vastaajien joukossa toivotaan  muita useammin vanhempainvapaakauden keston pidentyvän viiteen vuoteen.

Yli puolet naisista (58 %) uskoo, että mahdollisuus käyttää perhevapaita nykyistä pidemmällä aikavälillä vaikuttaisi enemmän työn ja perheen yhteensovittamiseen kuin isien halukkuuteen käyttää enemmän perhevapaita. Miehistä 44 prosenttia uskoo sen lisäävän isien perhevapaiden käyttöä. Suomessa vanhempainvapaat on pidettävä siihen mennessä kunnes lapsi täyttää 2 vuotta. Ruotsissa vastaava aika pidennettiin pari vuotta sitten 8 vuodesta 12 vuoteen.

STTK kiirehtii perhevapaajärjestelmän uudistamista

STTK pitää nykyisen perhevapaajärjestelmän uudistamista välttämättömänä ja kiirehtii sen valmistelun aloittamista.

vaihtoehtoinen teksti: Perhevapaauudistus, Palkkatasa-arvo, Anja Lahermaa
Perhevapaauudistus, Palkkatasa-arvo, Anja Lahermaa

– Tällä hetkellä perhevapaiden suurin ongelma on, että äidit käyttävät niistä valtaosan. Tasaisempi jakautuminen vanhempien kesken edistäisi naisten työmarkkina-asemaa, uralla etenemistä, palkkatasa-arvoa sekä työn ja perheen parempaa tasapainottamista. Se myös vahvistaisi isä-lapsi –suhdetta, lasten ja perheiden hyvinvointia sekä vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten tasaisempaa jakautumista nais- ja miesvaltaisten alojen kesken, tasa-arvoasioista vastaava lakimies Anja Lahermaa arvioi.

STTK haluaa lainsäädäntöä, joka ohjaa siihen, että isien käyttämä osuus perhevapaista kasvaisi nopeammin. Isille osoitettua osuutta tulisi kasvattaa asteittain ja aluksi osuus tulisi nostaa nykyisestä yhdeksästä viikosta kahteentoista.
– Työpaikoilla tarvitaan myös asennemuutosta, sillä noin 20 prosenttia isistä ei käytä perhevapaita lainkaan, Anja Lahermaa toteaa.

Perhevapaa-kyselyn tulokset

STTK:n teesit perhevapaajärjestelmän kehittämiseksi

STTK: Perhevapaauudistus valmisteltava huolella

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue