STTK:n lausunto sisäministeriölle
STTK:n keskeiset viestit:
- STTK ei pidä perusteltuna perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen euromäärän määrittelyn siirtämisestä viranomaisohjeesta valtioneuvoston asetukseen. STTK katsoo, että asetustasoinen euromäärän määrittely jäykistää tarpeettomasti tulorajan soveltamista käytännössä. Kolmen vuoden tarkastelujänne on liian pitkä.
- Viranomaisten tiedonvaihdon helpottaminen on muutoksena myönteinen, mutta jättää ilmoittamisen viranomaisen harkinnan ja resursoinnin varaan. Muutos ei ratkaise työperäisen hyväksikäytön rakenteellisia syitä, eikä suoraan paranna myöskään uhrin asemaa.
- STTK esittää, että esitystä täydennettäisiin vielä viranomaisten tiedonvaihdon osalta niin, että viranomaisille luotaisiin ilmoitusvelvollisuus erityisesti vakavimpien hyväksikäyttörikosten ollessa kyseessä.
- Tehokas puuttuminen työperäiseen hyväksikäyttöön edellyttäisi myös riittäviä resursseja esimerkiksi työsuojelutarkastusten suorittamiseen, poliisin tutkintaresurssien kasvattamista sekä maahanmuuttoviraston valvontaresursseja ja ilmoitusten käsittelyn resursseja. Riskinä on, että tiedon määrä kasvaa ilman, että havaintoihin pystytään reagoimaan tai puuttumaan.
Yleiset huomiot esityksestä
TTK ei pidä perusteltuna esitettyä muutosta perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen euromäärän määrittelyn siirtämisestä viranomaisohjeesta valtioneuvoston asetukseen.
Viranomaisten tiedonvaihtoa työperäisen hyväksikäytön estämiseksi koskeva uudistus on kannatettava, mutta sen vaikutukset jäävät rajallisiksi ilman samanaikaisia toimia valvonnan, työntekijöiden oikeussuojan ja viranomaisresurssien vahvistamiseksi.
Perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen euromäärän määrittämistä koskevat huomiot
Hallitusohjelman mukaan perheenyhdistämisen tulorajat selvitetään ottaen huomioon vaikutukset työvoiman saatavuuteen ja julkiseen talouteen. Tulorajoja ei lasketa.
STTK ei pidä perusteltuna esitettyä muutosta perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen euromäärän määrittelyn siirtämisestä viranomaisohjeesta valtioneuvoston asetukseen. STTK katsoo, että asetustasoinen euromäärän määrittely jäykistää tarpeettomasti tulorajan soveltamista käytännössä.
Euromäärän tarkistamisen osalta on linjattu, että se tehdään vähintään kolmen vuoden välein. STTK pitää tätä aikajännettä liian pitkänä, koska talous- ja työllisyystilanne sekä työmarkkinaratkaisut vaikuttavat olennaisesti palkan ostovoimaan. Muutokset voivat olla hyvin nopeita. Tästä syystä tarkastelua tulisi tehdä vuositasolla, mikä viranomaisohjeen osalta onkin ollut mahdollista.
STTK korostaa, että tulorajaa ei tulisi nostaa, vaan pikemminkin laskea. Jo nykyisen tulorajan osalta pieni- ja keskituloiset työntekijät ovat epäyhdenvertaisessa asemassa perheenyhdistämisen tilanteessa. Esimerkiksi monissa sosiaali- ja terveydenhuollon tai palvelualan tehtävissä tulorajaa on haastavaa saavuttaa. Tämä johtaa siihen, että työntekijät joutuvat tekemään kahta työtä tulorajan saavuttaakseen. Korkea tuloraja on näin ollen omiaan altistamaan työntekijöitä työperäiselle hyväksikäytölle tilanteessa, jossa tulorajan saavuttaakseen henkilö on valmis ottamaan työtä vastaan millä tahansa ehdoilla.
Tiedonvaihtoa työperäisen hyväksikäytön estämiseksi koskevat huomiot
STTK pitää myönteisenä muutosta lisätä viranomaistoimijoiden välistä tiedonvaihtoa. Tiedonvaihdon kankeus on ollut yksi syy harmaan talouden ja työperäisen hyväksikäytön torjunnan tehottomuuteen. Esitys vahvistaa viranomaisten mahdollisuuksia tunnistaa hyväksikäyttöä ja puuttua siihen aiempaa varhaisemmassa vaiheessa.
STTK jää kuitenkin kaipaamaan nykyistä selkeämmin määriteltyä ja vahvempaa ilmoitusvelvollisuutta, jolla viranomaistoimijoille syntyisi velvollisuus ilmoittaa kaikista työperäiseen syrjintään tai hyväksikäyttöön liittyvistä rikkomuksista muille viranomaisille. Nyt viranomaisen oikeus ilmoittaa oma-aloitteisesti jättää paljon viranomaisen oman harkinnan ja resurssien varaan. Tämä ei ole omiaan tehostamaan puuttumista työmarkkinarikollisuuteen riittävällä tavalla. Seurauksena voi olla alueellisia eroja sekä eroja virastokohtaisissa käytännöissä, myös yksittäisten viranhaltijoiden arvioit voivat poiketa toisistaan.
Esityksen mukaan maahanmuuttovirasto ja elinvoimakeskukset voivat oma-aloitteisesti ilmoittaa työsuojeluviranomaiselle ja poliisille tilanteesta, jossa epäillään työehtojen rikkomista, ulkomaisen työvoiman käyttöön liittyviä ongelmia, työsyrjintää, kiskontaa tai ihmiskauppaa.
Vastaavasti verohallinnolle luodaan oikeus ilmoittaa maahanmuuttovirastolle työnantajaa koskevista havainnoista, kuten alipalkkauksesta, virheellisistä tulorekisteri-ilmoituksista tai muista harmaaseen talouteen liittyvistä havainnoista. Maahanmuuttovirasto voi tällöin lupaharkinnan yhteydessä arvioida työnantajan luotettavuutta aiempaa paremmin.
STTK huomauttaa, että muutos parantaa vain tiedonkulkua, ei esimerkiksi kiristä työnantajien velvoitteita, eikä vahvista hyväksikäyttöä kokevien työntekijöiden oikeussuojakeinoja tai lisää valvontaresursseja. Vaikka esityksellä olisi nykymuodossaan järjestelmän toimintaa jouhevoittava vaikutus, se ei ratkaise työperäisen hyväksikäytön rakenteellisia syitä, eikä suoraan paranna uhrin asemaa. Muutoksen jälkeen uhri ei ole enää täysin yksin vastuussa asian esiin tuomisesta, mutta edelleen ilmoittaminen jää liialti yksittäisen viranomaisen harkinnan ja resurssien varaan. Riski on, että hyväksikäyttö jää edelleen piiloon, työntekijän pelätessä työpaikan tai oleskeluluvan menettämistä. Työntekijän asema voi myös heikentyä hyväksikäytön paljastuttua. Tästä syystä uhrien suojajärjestelmää tulisi aina vahvistaa samanaikaisesti valvonnan kanssa. STTK esittää, että esitystä täydennettäisiin vielä viranomaisten tiedonvaihdon osalta niin, että viranomaisille luotaisiin ilmoitusvelvollisuus erityisesti vakavimpien hyväksikäyttörikosten ollessa kyseessä.
Esityksen perusteluissa todetaan, että vaikutukset viranomaisten resursseihin ovat vähäisiä. STTK katsoo, että tähän seikkaan liittyvät myös esityksen keskeiset riskit ja epäselvyydet, koska tehokas puuttuminen työperäiseen hyväksikäyttöön edellyttäisi myös riittäviä resursseja esimerkiksi työsuojelutarkastusten suorittamiseen, poliisin tutkintaresurssien kasvattamista sekä maahanmuuttoviraston valvontaresursseja ja ilmoitusten käsittelyn resursseja. Riskinä on, että tiedon määrä kasvaa ilman, että havaintoihin pystytään reagoimaan tai puuttumaan.
Lisätietoja STTK:ssa: Taina Vallander
