
STTK:n teettämä tuore kansalaiskysely osoittaa, että suomalaisten taloudellinen tilanne on heikentynyt merkittävästi viime vuosina. Lähes yhtä moni kokee tilanteensa heikentyneen kuin pysyneen ennallaan, ja vain pieni osa kertoo tilanteensa parantuneen viimeisen kolmen vuoden aikana.
Noin 43 prosenttia vastaajista arvioi taloudellisen tilanteensa heikentyneen viimeisen kolmen vuoden aikana, kun taas noin 44 prosenttia kertoo tilanteensa pysyneen ennallaan. Vain noin joka kymmenes kokee taloudellisen tilanteensa parantuneen.
– Tulokset kertovat laajasta arjen kustannuksiin liittyvästä paineesta, joka koskettaa merkittävää osaa suomalaisista, puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi toteaa.
Hintojen nousu keskeisin syy toimeentulon heikkenemiseen
Toimeentulon heikentyminen johtuu ennen kaikkea arjen kustannusten kasvusta. Selvästi yleisin syy on ruoan hinnan nousu, jonka mainitsee yli 80 prosenttia vastaajista.
Myös asumiseen ja energiaan liittyvien kustannusten nousu ja liikkumisen kallistuminen ovat merkittäviä tekijöitä. Lisäksi monet vastaajat kokevat, että palkat eivät ole nousseet hintojen tahdissa ja että sosiaalietuuksiin kohdistuneet muutokset ovat vaikuttaneet toimeentuloon.
– Arjen perusmenojen kasvu näkyy suoraan kokemuksissa. Kyse ei ole yksittäisestä tekijästä, vaan useiden kustannusten samanaikaisesta noususta, Kirvesniemi toteaa.
Naiset kokevat miehiä useammin toimeentulonsa heikentyneen
Kyselyssä erottuu sukupuolten välinen ero: naiset kokevat taloudellisen tilanteensa heikentyneen miehiä useammin. Ero liittyy siihen, että taloudelliset paineet kasaantuvat ryhmiin, joissa taloudellinen liikkumavara on keskimäärin pienempi.
– Tulokset osoittavat, että naiset ovat pienituloisempia, useammin yksinhuoltajia, saavat useammin perhe-etuuksia ja heidän toimeentulonsa on haavoittuvampi elinkustannusten kasvulle ja etuuksien leikkauksille.
Vaikka naisten ostovoima on ammattiliittojen tekemien palkkaratkaisujen ansiosta kasvanut historiallisella tavalla ja on parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen, ei tasa-arvotavoitetta ole vielä saavutettu. Naisten euroissa mitattu ostovoima on edelleen miehiä heikompi ja se näkyy myös tämän kyselyn tuloksissa.
– Jos eduskunnan käsittelyssä oleva perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden käyttöä helpottava lakiesitys menee läpi, se tulee lisäämään naisten kokemaa taloudellista epävarmuutta. STTK on toistuvasti vaatinut lakiesityksen vetämistä pois, Kirvesniemi toteaa.
Tarve seurata toimeentulon kehitystä
Kyselyn tulokset korostavat tarvetta seurata suomalaisten toimeentulon kehitystä ja arvioida päätösten vaikutuksia arjen talouteen.
– Kun iso osa suomalaisista kokee toimeentulonsa heikentyneen, on tärkeää ymmärtää, mitkä tekijät kehitystä ajavat ja miten niihin voidaan vastata, Else-Mai Kirvesniemi kiteyttää.
Lisätiedot STTK:ssa: Else-Mai Kirvesniemi, puhelin 050 346 0847.
Kysely toteutettiin 26.3–18.4.2026 aikana. Siihen vastasi 3 005 täysi-ikäistä suomalaista. Otos edustaa mannersuomalaisia iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan (painotettu otos).