STTK: Nuorten työelämän epävarmuutta ei saa lisätä – vaikutukset mielenterveyteen ja perheellistymissuunnitelmiin merkittävät

Lisätietoja:

Minna Ahtiainen

johtaja, edunvalvonta

Profiili

Työelämän osapuolet keskustelevat keinoista tukea nuorten jaksamista työmarkkinoilla STTK:n tilaisuudessa Tiedekulmassa. 

Nuorten työuupumus on hyvin tunnistettu ongelma. Tilastokeskuksen vuoden 2023 työolotutkimuksen mukaan uupumus ja stressin kokemus työssä on yleisintä 25–34-vuotiailla. STTK:n selvityksen mukaan joka kolmas 18–35-vuotiaista kokee uupumusta ja ahdistusta työssään viikoittain.  

Nuorten uupumisella on vaikutuksia paitsi heidän omaan elämäänsä myös koko yhteiskuntaan: mielenterveyden horjuessa yhä useampi jää pois työelämästä. 

– Kyseessä on moniulotteinen yhteiskunnallinen ilmiö, johon ei voi vaikuttaa yksittäisillä toimilla. Tilanteen parantaminen vaatii laajaa, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä yhteistyötä työmarkkinoilla, sanoo STTK:n edunvalvontajohtaja Minna Ahtiainen. 

Työelämän osapuolet keskustelevat keinoista tukea nuorten jaksamista työmarkkinoilla STTK:n tilaisuudessa Tiedekulmassa Helsingissä tänään 28.4. 

Kiinnittymistä työelämään on tuettava 

Työelämän ja taloudellisen tilanteen epävarmuus lisää nuorten mielenterveysongelmien riskiä ja vaikuttaa nuorten suunnitelmiin perustaa perhe. 

– Hallituksen tähänastiset työelämän lainsäädäntöhankkeet vaikuttavat erityisesti nuoriin aikuisiin ja perheellisiin. Nyt epävarmuutta ei saa enää lisätä. Sen sijaan olisi löydettävä keinoja, joilla nuorten luottamus tulevaisuuteen vahvistuu, Ahtiainen sanoo. 

Myös nuorten kiinnittymistä työelämään on tuettava. Työpaikkailmoitusten vaatimusten täytyy olla realistisia ja jos valituksi ei tule, työnhakijalla on oltava mahdollisuus kuulla, miksi. Jokaisella uudessa työssä aloittavalla on oikeus laadukkaaseen perehdytykseen. Kollegoiden tai esihenkilön tuki ongelmatilanteissa taas tukee ammatillisen identiteetin kehittymistä. 

Nuoret syyttävät uupumisesta itseään 

Nuorisobarometri 2023:n mukaan nuorten huoli omasta jaksamisestaan työelämässä on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana. Työelämää ei kuitenkaan koeta aiempaa vaativammaksi.  

– Vaikuttaa siltä, että nuoret jäljittävät uupumisen syyt itseensä, eivätkä tunnista kuormitusta aiheuttavia ulkoisia tekijöitä. Seurauksena voi olla se, ettei nuori uskalla kertoa kuormituksestaan, eikä saa tilanteeseen apua ajoissa. Meidän on pohdittava, miten nuoret saataisiin avun piiriin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, Ahtiainen sanoo. 

Nuorten jaksamisen tukeminen edellyttää laajamittaista yhteistyötä: tutkimusta, strategista yhteiskunnallisesta päätöksentekoa sekä yhteistyötä työmarkkinoilla kestävän työelämän rakentamiseksi kaikilla työelämän osa-alueilla. 

Lisätietoja STTK:ssa: edunvalvontajohtaja Minna Ahtiainen p. 050 387 7030 

Tänään ma 28.4. STTK järjestää keskustelutilaisuuden, jossa pureudutaan ongelmiin ja yritetään löytää niihin ratkaisuehdotukset. Tilaisuuden striimiä voi seurata alta löytyvästä linkistä tai tulla mukaan Helsingin yliopiston keskustakampuksen Tiedekulmaan klo 13-15.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue