Kestävä asuminen alkaa meistä kaikista

Kirjoittaja:

Aija Tasa

Johtaja, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry

Asuminen ei ole vain seinien rakentamista vaan vastuullisia valintoja. Tie kestävään asumiseen luodaan suunnittelupöydältä lähtien. Se on kyseiseen kohteeseen soveltuvien, oikeanlaisten rakennusmateriaalien valintaa ja energiatehokkuuden huomioon ottamista, mutta myös energiankäytön hallintaa.

Pienetkin teot voivat vähentää merkittävästi asumisen ympäristövaikutuksia ja tehdä asumisesta entistä kestävämpää. Kokonaisissa asuintaloissa lämmityksen energiatehokkuutta voidaan parantaa esimerkiksi uusimalla lämmitysjärjestelmiä ja optimoimalla lämmitystä vastaamaan todellista tarvetta. Toimenpiteitä tulee kuitenkin aina tarkastella tapauskohtaisesti arvioimalla ekologisia ja taloudellisia vaikutuksia.

Ilmaston kannalta on myös merkitystä sillä, minne rakennetaan. Esimerkiksi täydennysrakentamisessa, jossa hyödynnetään jo olemassa olevaa infrastruktuuria, on valtava potentiaali päästövähennyksille. Viime syksynä tehdyn vähähiilisyystiekarttamme esimerkit osoittavat, että esimerkiksi täydentävällä lisärakentamisella voidaan saavuttaa neliötä kohti suurempi päästövähennys (36 %) kuin purkavalla lisärakentamisella (15 %).

Ilmaston kannalta on myös merkitystä sillä, minne rakennetaan.

Pinta-alaa kohden kaikkein merkittävin säästöpotentiaali on käyttötarkoituksen muutoksella eli muuttamalla esimerkiksi tyhjä toimitila asuinkäyttöön. Ottamalla tyhjiä tiloja käyttöön luomme samalla laadukkaampaa ja turvallisempaa kaupunkiympäristöä.

Myös asukkaalla on vastuu valinnoistaan. Suomessa asumisen ilmastopäästöt muodostavat lähes neljänneksen kotitalouksien kokonaispäästöistä ja asuminen on yksi suurimmista hiilijalanjäljen lähteistä. Valinnoillamme on väliä.

Veden säästäminen, jätteiden kierrätys ja sähkölaitteiden energiatehokas käyttö ovat kestäviä tekoja. Energiatehokkuus on osa vastuullista asumista, ja jokainen voi omilla toimillaan vaikuttaa paitsi omaan sähkölaskuun niin vähentää myös kotinsa haitallisia ympäristövaikutuksia.

Rakentamisessa puhutaan yhä enemmän elinkaariviisaudesta, mutta se ei ole vain rakennuttajien vastuulla. Elinkaariviisaus tarkoittaa, että rakennuksen ympäristövaikutukset otetaan huomioon sen koko elinkaaren ajan – suunnittelusta purkuun saakka. Asukkaille tämä ei ole lupaus vastuuttomuuteen vaan se haastaa kaikki mukaan osaksi kestävää ketjua. Vain yhteisellä panostuksella ja uusiin ajattelu- ja toimintamalleihin tarttumalla voimme luoda asumisesta entistä kestävämpää sekä ympäristölle että meille itsellemme.

Aija Tasa
Kirjoittaja on Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Raklin johtaja, asuminen & lakiasiat

Ajankohtaista

12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue
9.6.2025

Tehy tuo esiin suomalaista hoitotyötä ja edunvalvontaa maailman suurimmassa hoitotyön kongressissa Helsingissä

Lue