STTK: Eurovaaleissa on kyse työpaikoista, taloudesta ja turvallisuudesta 

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Euroopan parlamentin vaalit käydään vajaan kuukauden kuluttua. Viisi vuotta sitten vaaleihin käytiin täysin erilaisessa ilmapiirissä, sillä nyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa luo turvallisuusuhan koko Eurooppaan – välittömästi ja välillisesti. 

– Tarvitsemme vahvan EU:n, joka edistää turvallisuutta, oikeusvaltioperiaatetta, demokratiaa ja ihmisoikeuksia omassa maanosassamme ja koko maailmassa. Äänestämisellä on todellakin väliä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa. 

STTK:n hallitus toivoo seuraavan parlamentin ja komission jatkavan ja kehittävän työmarkkinaosapuolten vuoropuhelua, eli niin sanottua sosiaalidialogia. Tarvitsemme aiempaa huomattavasti enemmän EU:sta tulevaa työelämän sääntelyä, sillä nykyisen hallituksen aikana työntekijän asemaa, työelämän oikeuksia ja kolmikantaista lainsäädäntövalmistelua on merkittävästi heikennetty. 

– Sosiaalisten oikeuksien pilarin toimeenpanoa on vahvistettava. Tavoitteena on lisätä työehtosopimusten kattavuutta koko EU:ssa sekä turvata työelämän ja tasa-arvon vähimmäislainsäädännöllä työntekijöiden oikeudet ja hyvinvointi. Uusia haasteita sosiaaliselle Euroopalle riittää esimerkiksi tekoälyyn liittyvässä lainsäädännössä ja työn psykososiaalisen kuormittavuuden sääntelyssä, Palola toteaa. 

EU:n sisämarkkinoilla tarvitaan STTK:n mielestä yhteiset pelisäännöt. 

– Se on Suomen kaltaisen pienen ja viennistä riippuvaisen maan etu. Yhteiset säännöt takaavat yhdenmukaisen ja reilun kilpailuympäristön. 

EU:n on pidettävä kiinni tavoitteesta olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. 

– Se on tärkeää ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mutta yhtä hyvin se luo työpaikkoja ja vahvistaa Euroopan taloutta, kunhan huolehditaan, että teollisuutta ei siirry matalammin säänneltyihin talouksiin. Eurooppa tarvitsee yhteisen investointisuunnitelman ja vahvaa teollisuuspolitiikkaa laadukkaiden työpaikkojen turvaamiseksi. Vihreä siirtymä on toteutettava oikeudenmukaisesti ja muutosturvasta huolehtien. Kaikilla työntekijöillä on oltava aito mahdollisuus osaamisensa päivittämiseen, uudelleenkouluttautumiseen ja alan vaihtoon, Palola korostaa. 

Muista äänestää 

Eurovaaleissa suomalaiset ovat aina äänestäneet laiskasti. Viime vaaleissa äänestysprosentti nousi, mutta oli vaatimaton 42. 

– Äänestyslaiskuus on outoa maassa, joka on selkeästi Eurooppa-myönteinen ja joka pienenä valtiona tarvitsee Eurooppaa oman menestyksensä varmistamiseksi. Toivottavasti suomalaiset nyt aktivoituvat ja käyttävät äänioikeuttaan. 

STTK on huolissaan laitaoikeistosta, joiden puolueet keikkuvat kannatusmittauksissa kärkisijoilla eri puolilla Eurooppaa. 

– Niiden menestys heijastuisi moniin asioihin, mutta ennen kaikkea maahanmuuttoon ja ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvään politiikkaan, Antti Palola ennustaa. 

STTK:n tavoitteet Eurovaaleissa löydät täältä: Kohti Euroopan parlamentin vaaleja (sttk.fi) 

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030. 

Ajankohtaista

12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue
9.6.2025

Tehy tuo esiin suomalaista hoitotyötä ja edunvalvontaa maailman suurimmassa hoitotyön kongressissa Helsingissä

Lue