Suomi kulkee sumujen sillalla

Kirjoittaja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Sumuisessa Suomessa maailman onnellisin kansa elää epävakaan työmarkkinatilanteen ja säästöpaineiden keskellä. Samaan aikaan käynnissä on kehysriihi.

Pikakuva Suomesta on sumuinen. Elintasomme kasvu on pysähtynyt ja sen myötä hyvinvointivaltio ”kramppaa”. Se näkyy esimerkiksi kasvavina jonoina sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa ja alan kovina säästötavoitteina. Investointeja ja kasvua odotellessa Suomi on työmarkkinoilla ajautumassa pohjoismaiseksi matalapalkkamaaksi.

Lapset syntyvät tänään hyvin erilaiseen maailmaan kuin mihin heidän vanhempansa, puhumattakaan isovanhemmistaan. Hyvinvointi-Suomelle ehkä merkittävin kohtalonkysymys on se, että lapsia ei ylipäätään synny.

Viime päivinä olemme saaneet myös kokea syvää surua ja hämmennystä käsittämättömältä tuntuvan Vantaan kouluampumisen seurauksena. Maailman onnellisin kansa elää monin tavoin hämmennyksen aikaa.

Maan hallitus perustelee ohjelmansa mukaisia työlainsäädännön uudistamishankkeita ja sosiaaliturvan leikkaamista julkisen talouden tasapainottamisella ja työllisyyden lisäämisellä. Tavoitteista on perusteltua olla samaa mieltä, mutta valituista keinoista vallitsee erimielisyys.

Työlainsäädännön uudistamiselle – eli työntekijän aseman heikentämiselle – ei ole esitetty todennettuja työllisyys- tai talousvaikutuksia. Sosiaaliturvan uudistamisella – eli leikkauksilla ja säästöillä – on epäilemättä myönteisiä taloudellisia vaikutuksia lyhyellä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä vaikutukset todennäköisesti osoittautuvat olemattomiksi, kun toimeentulon turvaamiseksi hakeudutaan yhden sosiaaliturvan luukulta toiselle.

Nykyhallituksen linja on erittäin kova ja hyvin ideologinen. Työlainsäädännön osalta poliittisten työtaistelujen rajaamisesta näyttää tulleen yksi hallituksen tärkeimmistä asioista. Työrauhalainsäädännön uudistaminen lakkosakkoja korottamalla ja tukilakkoja rajaamalla oli toki jossain määrin odotettu asia, sillä se oli Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) lähes ainoa työelämään liittyvä tavoite edellistä hallitusta muodostettaessa. Porvarihallituksen suuntaan elinkeinoelämän lobbaus on onnistunut täydellisesti.

Nykyhallituksen linja on erittäin kova ja hyvin ideologinen.

Työntekijöiden ainoa mahdollisuus oikeuksiensa puolustamiseen on ollut poliittisten mielenosoitusten ja työtaistelujen tie. Työnantajan laskeskellessa menetettyjen työpäivien hintalappua on haluttu unohtaa, että Suomessa on varsin harvoin nähty hallitusta vastaan kohdistettuja poliittisia mielenosoituksia tai työtaisteluita. Nyt niitä on ollut paljon, mutta ne johtuvat hallituksen tavoitteesta heikentää työntekijöiden oikeuksia ja leikata sosiaaliturvaa yhteiskunnan heikompiosaisilta. Olisi outoa, jos ay-liike ei tähän reagoisi.

Toimet ovat olleet laillisia ja rauhanomaisia. Poliittisten lakkojen arvostelijat ja niiden rajoittamista vaativat puolestaan perustelevat kantaansa demokratian toteutumisella ja vaaleilla valitun eduskunnan oikeudella tehdä päätöksiä enemmistön äänin.

Hallitus käyttää lainsäädäntövaltaansa ja rajoittaa merkittävästi työntekijöiden oikeutta poliittisiin lakkoihin. Sen myötä herää kysymys, mitä valta demokratiassa tarkoittaa? Onko demokratia enemmistöhallituksen vallankäyttöä ilman mahdollisuutta ja lupaa ajatella toisin ja ilmaista toisinajattelu rauhanomaisesti ja laillisesti? Onko demokratiaa vallan keskittyminen yhteen instituutioon? Jos on, silloin on kysyttävä, mikä on seuraava askel parlamentaarisen enemmistön vallankäytössä kansalaisyhteiskuntaa vastaan?

Suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu sotien jälkeen neuvotellen ja sopien. Osapuolina ovat olleet vaihtuvien hallitusten kanssa työnantajia ja työntekijöitä edustavat järjestöt. Välillä sopiminen on ollut vaikeampaa, välillä helpompaa. Yhteinen sävel on yleensä löytynyt ja siitä ovat osapuolet ja koko suomalainen yhteiskunta hyötyneet.

Onko demokratia enemmistöhallituksen vallankäyttöä ilman mahdollisuutta ja lupaa ajatella toisin ja ilmaista toisinajattelu rauhanomaisesti ja laillisesti?

Nyt näyttää siltä, että elinkeinoelämä ja työnantajat eivät halua enää sitoutua tähän tapaan toimia. EK on luovuttanut työmarkkinaedunvalvonnan maan hallitukselle, joka on joko tahtoen tai tahtomattaan ottanut tämän vastaan ja tehnyt itsestään työmarkkinaosapuolen. Elinkeinoelämä on istunut tyytyväisenä katsomossa ja kannustanut maan hallitusta toistaen mantraansa: Hallituksen ohjelma on hyvä ja se pitää toteuttaa.

Kuvaavaa on esimerkiksi se, että viime viikkojen kiihkeissä keskusteluissa työministeri totesi, että työntekijöitä edustavan SAK:n tulisi neuvotella ratkaisu paikallisen sopimisen uudistamisesta Suomen yrittäjien (SY) kanssa. – Hallitus siis nostaisi yrittäjät työmarkkinajärjestöksi, joka neuvottelee työntekijöiden kanssa asioista, joista aikaisemmin EK piti kiinni kynsin hampain. – On aikoihin eletty.

Kun EK ei enää ole työmarkkinajärjestö ja pois pöydästä, jossa päätetään suomalaisen työn hinta, tyhjiötä yrittää täyttää yrittäjien SY. EK keskittyy ennen kaikkea yleiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön, mikä hyvin näkyy hallitusohjelmassa.

Palkkapöydästä lähdön jälkeen EK irtautui lähes kaikista keskusjärjestöjen välisistä sopimuksista korostaen hajautettua toimialakohtaista mallia. Tämän jälkeen vuorossa oli yrityskohtaisten sopimusten tekeminen järjestäytyneeseen kenttään ja nyt sopimusten tekeminen järjestäytymättömään kenttään. Tämän pitkähkön, mutta johdonmukaisen tien päässä on työehtosopimusten yleissitovuuden murtaminen, mikä lienee työnantajan perimmäinen tarkoitus.

Samanaikaisesti EK on luopunut yhdessä rakennetun ansiosidonnaisen työttömyysturvan puolustamisesta ja pyrkii sillä vaikuttamaan ay-liikkeen järjestäytymisasteeseen. Tästä kaikesta on seurausta tällä hetkellä hyvin sekava työmarkkinatilanne.

Suomi näyttää olevan menossa kohti luokkayhteiskuntaa, jossa on hyvin toimeentulevien ykkösluokka ja heikompiosaisten kakkosluokka. Taustalla on hallitsevan luokan kuvitelma siitä, että menestys on seurausta vain omista ponnisteluista ja huono-osaisuus ihmisen oma syy. Jos kehitys todella on tämä, se varmuudella syö väestön keskinäistä luottamuspääomaa ja sen jäljet pelottavat. On olemassa merkittävä riski, että yhteiskunnan eri väestöryhmien välinen vastakkainasettelu kasvaa ja luo hedelmällistä maaperää lisääntyvälle populismille ja erilaisille ääriliikkeille.

Tästä on jo kosolti merkkejä rajojemme ulkopuolella. Sitäkö me Suomeenkin haluamme? Jos meiltä puuttuvat sivistys ja yhteiset arvot, minkä varassa demokratiaa ja suomalaista yhteiskuntaa rakennetaan jatkossa?

Ensi viikolla kehysriihestä on luvassa lisää julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteitä. Se tarkoittaa leikkauksia ja säästöjä, toivottavasti myös veroratkaisuja.

Sopeutustoimien ei pidä kohdistua enää heihin, joiden toimeentuloa on jo leikattu. Säästötalkoiden on aika osua myös yhteiskunnan hyväosaisiin ja varakkaisiin, joita hallitus on tähän asti lähinnä ideologisen suuntauksensa vuoksi suojannut.

Sekava työmarkkinatilanne puolestaan tulee heijastumaan syksyllä alkaviin sopimusneuvotteluihin. Oma lukunsa on käynnissä olevat eläkeneuvottelut; jää nähtäväksi, onko hallituksen, elinkeinoelämän ja yrittäjäjärjestöjen keittämällä työmarkkinasopalla vaikutusta niihinkin

Antti Palola,
kirjoittaja on STTK:n puheenjohtaja

Kirjoitus on julkaistu Verkkouutisissa su 14.4.2024.

Ajankohtaista

17.5.2024

SuPerTk hakee jäsensihteeriä vakituiseen työsuhteeseen

Lue
17.5.2024

Selvitystyö pelastustoimen valtiollistamisesta käynnistettävä pikaisesti

Lue
17.5.2024

Kim Nikula jättää SPALin järjestön johtajan tehtävät 

Lue
17.5.2024

EU-vaaleissa kannattaa äänestää 

Lue
16.5.2024

Työvoimapalveluiden palveluprosessin uudistustarpeet ja yksityisen työnvälityksen mahdollisuus saada tietoja työnhakijasta

Lue
16.5.2024

STTK: Suomi vastaa kasvaviin osaamisvaatimuksiin koulutusleikkauksilla

Lue
16.5.2024

Puheenjohtaja Antti Palola: Suomi tarvitsee menestyäkseen osaamista

Lue
16.5.2024

Edustajiston puheenjohtaja Kristiina Lindroos: Tarvitaan vaikuttavampaa ja tiiviimpää yhteistyötä

Lue