Eihän kaveria saa jättää?

Kirjoittaja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili

Hallitusohjelman sosiaaliturvakirjauksiin tarkemmin perehtyessä alkaa kylmätä. Se ei johdu hiipivästä syysilmasta, vaan säästötoimien mittaluokasta.

Leikkauslista on pitkä. Ansiopäivärahaan on tulossa 20 prosentin leikkaus kahden kuukauden työttömyyden jälkeen. Työttömyysetuuden lapsikorotukset ja suojaosa poistetaan. Omavastuuaikaa pidennetään. Työssäoloehtoa kiristetään merkittävästi. Lomakorvaukset jaksotetaan. Kansaneläkeindeksi jäädytetään. Lisäksi muun muassa asumistukeen kohdistetaan säästötoimenpiteitä. Muutokset voivat tarkoittaa osalla kotitalouksista jopa lähes tuhannen euron leikkausta työttömyyden aikaiseen toimeentuloon.

Monessa perheessä koittavat kovat ajat. Jo nyt moni työtön ja osa-aikatyötä tekevä kamppailee toimeentulonsa kanssa, ja kokoaikaista työtä ei vain löydy jatkuvista yrityksistä huolimatta. Liian moni kuulee työnantajalta saman vastauksen kerta toisensa jälkeen: valitettavasti valinta ei kohdistunut sinuun. Leikkaukset kuitenkin kohdistuvat kipeimmin juuri heihin.

”Valitettavasti valinta ei kohdistunut sinuun.”

Tuleva ahdinko on monelle todellinen. Työttömyysturvan 20 prosentin porrastus leikkaa keskimääräistä ansiopäivärahaa yli 300 euroa kuukaudessa. Pelkästään lapsikorotusten poistaminen voi leikata kolmilapsisessa perheessä toimeentuloa jopa lähes 500 euroa kuukaudessa. Samaan aikaan työssäoloehtoa koskevat muutokset pitävät yhä useamman jatkossa vain työmarkkinatuen ja toimeentulotuen varassa.

Työttömyysturvan muutoksia valmistellaan ministeriössä pika-aikataululla. Myös muutosten vaikutusarvioinnit tehdään siksi kiireellisesti. Sosiaaliturvaan tehtävien säästötoimenpiteiden yhteisvaikutukset ovat kasautumassa aivan liian suurina niille pienituloisille kotitalouksille ja perheille, joissa on työttömyyttä tai työskennellään pienipalkkaisessa osa-aikatyössä.

Suurien toimeentulo-ongelmien syntyminen tulisi vähintään estää. Vielä hallituksella olisi tähän aikaa. Älkää jättäkö näitä ihmisiä pulaan.

Samppa Koskela
Kirjoittaja on STTK:n juristi.

Ajankohtaista

22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro valmistautuu mielenilmauksiin

Lue
21.9.2023

Onko meillä osaajia, kun suhdanne joskus kääntyy?

Lue
21.9.2023

SuPerin Paavola: Vammaispalvelulain voimaantuloa ei saa lykätä

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro: Orpon hallitus ottaa työntekijöiltä ja antaa työnantajille

Lue
20.9.2023

Ammattiliitto Jyty on pettynyt budjettiriihen lopputulokseen – ”Historiallisen epäoikeudenmukainen budjettiesitys”

Lue
19.9.2023

STTK: Budjetin talouden sopeuttamiskeinot epäoikeudenmukaisia ja tehottomia

Lue