Ay-johtajat kokoontuivat arvioimaan hallituksen työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksia

Työmarkkinakeskusjärjestöjen (SAK, Akava, STTK) työvaliokuntaliittojen puheenjohtajat ja keskusjärjestöjen johtoryhmien jäsenet ovat tänään kokoontuneet arvioimaan hallituksen kaavailemia työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksia.

Hallitus kaavailee merkittäviä heikennyksiä työntekijän asemaan, ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja laajemminkin sosiaaliturvaan. Hallitus suunnittelee myös rajoituksia neuvottelujärjestelmään ja työtaisteluoikeuteen.

─ Hallitus muuttaa voimalla suomalaisia työmarkkinoita ja tekee sitä puhtaasti työnantajan eduksi. Tämä huolestuttaa palkansaajia laajasti yli järjestökentän. Voimalla yksipuolisesti tehdyt muutokset eivät ole kestäviä. Ne heikentävät luottamusta ja pitkäjänteistä työmarkkinoiden kehitystä, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta arvioi.

Hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet ovat herättäneet laajaa huolta ammattiliitoissa.
─ Hallituksen keinot lisäisivät työmarkkinoiden epävakautta ja sosiaalisia ongelmia. On tarpeen analysoida tilanne yhdessä ja pohtia, miten kykenemme vaikuttamaan siten, että työllisyys, työelämän laatu ja työn tuottavuus vahvistuvat, eivätkä heikkene. Haluamme Akavassa ensisijaisesti edetä yhteisymmärryksessä ja sopien. Arvioimme tilanteen kehittymistä liittojemme kanssa ja päätämme omista ja mahdollisista yhteisistä toimenpiteistä tarvittaessa, puheenjohtaja Maria Löfgren toteaa.

Hallitus on perustellut työmarkkinauudistuksia valtiontalouden parantamisella.
─ Työ- ja sosiaalilainsääntöön liittyvät uudistukset eivät valtion taloutta pelasta. Kun hallitus myös haluaa sovittelussa sitoa palkantarkistusten enimmäistason vientialojen korotuksiin, silloin puututtaisiin ammattiliittojen vapaaseen neuvotteluoikeuteen ja sementoitaisiin nais- ja miesvaltaisten alojen välinen palkkaepätasa-arvo. Tätä STTK ei hyväksy, puheenjohtaja Antti Palola sanoo.

Liittopuheenjohtajien ja keskusjärjestöjen johdon tapaaminen järjestettiin Espoon Hanasaaressa.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK, haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Marjo Pihlajaniemen kautta, puhelin 0400 969 633
puheenjohtaja Maria Löfgren, Akava, puhelin 040 568 2798

puheenjohtaja Antti Palola, STTK, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue