Yliopistojen uusi työehtosopimus on hyväksytty

Yliopistojen uusi työehtosopimus on hyväksytty. Sopimus on kaksivuotinen.

Yliopistoille on syntynyt uusi työehtosopimus. Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko sekä Sivistystyönantajat Sivista ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen yliopistojen uudeksi työehtosopimukseksi. Neuvottelutulos on puhdas palkkaratkaisu eikä työehtosopimuksen teksteihin tehty muutoksia. Työehtosopimus on voimassa 1.4.2023-31.3.2025.

– Olemme tyytyväisiä ratkaisuun ja se vastaa tasoltaan ns. yleistä linjaa. Meille oli tärkeää, että kertaerä on vähintään 400 euroa. Se huomioi myös pienipalkkaisemmat, sopimusalavastaava Ira Kyntäjä sanoo.

Sopimus sisältää kaksi yleiskorotusta, jotka tulevat maksuun jo ensimmäisen sopimusvuoden aikana.

– Yleiskorotuksen määrä on sopimuksessa hyvä. Tämä turvaa jäsentemme ostovoimaa merkittävästi seuraavan sopimuskauden aikana. Lisäksi paikallista erää on sovittu vain vuodelle 2024 ja se on määrältään pieni, Kyntäjä jatkaa.

Kertaerä toukokuussa ja yleiskorotus syyskuussa

Tänä vuonna palkat nousevat syyskuussa yleiskorotuksella, jonka suuruus on 3,5 prosenttia. Lisäksi kokoaikaisille työntekijöille maksetaan kertaeränä 12,6 prosenttia maaliskuun 2023 kuukausipalkasta. Kertaerän suuruus on kuitenkin vähintään 400 euroa. Kertaerä maksetaan toukokuun palkan yhteydessä. Osa-aikaisille ja tuntiopettajille kertaerä maksetaan erillisen laskukaavan mukaan.

Palkat nousevat myös ensi vuoden maaliskuussa

Ensi vuonna palkat nousevat maaliskuussa 2,0 prosentin yleiskorotuksella. Tämän lisäksi maksetaan vuoden 2024 joulukuussa paikallinen erä, jonka suuruus on 0,5 prosenttia. Paikallinen erä käytetään työnantajan päättämällä tavalla tehtäväkohtaiseen palkanosaan tai henkilökohtaiseen palkanosaan.

Uutena elementtinä tällä sopimuskaudella on toisinsopimismahdollisuus paikallisesta erästä.

Sopimuksen piirissä on kaiken kaikkiaan noin 34 000 henkilöä.

Ajankohtaista

8.12.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 14.12. energia-alalla

Lue
8.12.2023

Tilaisuus osatyökykyisten työllisyydestä perjantaina 15.12.

Lue
7.12.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 14. joulukuuta

Lue
7.12.2023

Ammattiliitto Pro jatkaa laajoja järjestöllisiä toimenpiteitä työelämäheikennyksiä vastaan

Lue
7.12.2023

COP28 – jokaiselle jotakin

Lue
5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue