STTK:n kysely: Nuoret tyytyväisiä uravalintoihinsa, opintojen aikaista ohjausta tehostettava

Nuoret ovat melko tyytyväisiä omiin uravalintoihinsa ja opiskeluihin. Ohjausta omaan uravalintaan on silti tehostettava, sillä se näyttäisi olevan suurin oman toiveammatin este.

Tiedot käyvät ilmi STTK:n Aula Researchilla teettämästä kansalaiskyselystä 15-29-vuotiaiden parissa aiheena opiskelu, työ ja toimeentulo. Kyselyyn vastasi yli 2 000 nuorta eri puolilta Suomea elokuun aikana. Vastaava kysely on aiemmin tehty vuosina 2020 ja 2021.

Aiempiin vuosiin verrattuna yhä useampi nuori (30,6 % vastaajista) on toiveammatissaan (22 % vuonna 2020, 16,6 % vuonna 2021).
– Myönteistä on, että iso enemmistö on tyytyväinen alaan, johon on kouluttautumassa (77 %). Merkittävin syy siihen, miksi ei olla kouluttautumassa toiveammattiin, on epätietoisuus siitä, mikä se voisi olla, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Markus Wright toteaa.

STTK korostaa opintojen ohjauksen merkitystä tyytyväisyyteen uravalinnoissa.
– Kyselyn perusteella vain puolet nuorista kokee saaneensa riittävästi ohjausta opintojensa aikana (50,4 %). Parhaiten se näyttää toteutuvan ammattioppilaitoksissa, joissa ohjausta kertoo saaneensa 56 prosenttia vastaajista. Korkeakoulujen puolella luvut jäävät pienemmiksi (yliopistot 42 % ja AMK 45 %). Panostuksia korkeakoulujen uraohjaukseen on selkeästi lisättävä, Wright vaatii.

Koko kysely löytyy osoitteesta: Kysely nuorille opiskelusta, työstä ja toimeentulosta 2022 – STTK

Lisätietoja STTK:ssa: Markus Wright, puhelin 044 544 9106.

Ajankohtaista

20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue
12.8.2025

STTK:n tavoitteet budjettiriiheen: talouskasvua, luottamusta ja hyvinvointia

Lue