Sannamari Mäkelä on STTK:n Vuoden työsuojeluvaltuutettu

Sannamari Mäkelä on STTK:n Vuoden työsuojeluvaltuutettu. Palkinto annettiin tänään järjestön vuotuisessa henkilöstön edustajille järjestetyssä koulutuspäivässä Helsingissä.

Mäkelä on työsuojeluvaltuutettu Telia Oy:ssä, missä hän edustaa yhteensä noin 500 toimihenkilöä Lahdessa, Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Mikkelissä. Hänen liittonsa on Ammattiliitto Pro.

Palkinnon perusteluissa todetaan, että Sannamari Mäkelä on työsuojelun ammattilainen, yhteistyökykyinen ja -haluinen sekä helposti lähestyttävä aktiivinen viestijä. Yt-menettelyiden ollessa lähes arkipäivää työyhteisöissä eletään jatkuvassa muutoksessa. Mäkelä paneutuu tehtäväänsä syvällisesti sekä tukee ja neuvoo henkilöstöä muutosprosesseissa.

Yhteistyötään työnantajan kanssa Sannamari Mäkelä itse kuvaa seuraavasti:
– Meillä on sama tavoite. Teemme yhdessä töitä sen eteen, että meillä on turvallinen ja viihtyisä työpaikka, jossa kaikilla hyvä olla.

Paitsi työsuojeluvaltuutettuna, Mäkelä toimii myös työpaikkansa luottamusmiehenä ja Päijät-Hämeen Toimihenkilöt Pro ry:n varapuheenjohtajana ja sihteerinä.

Lisätietoja STTK:ssa: työelämäasiantuntija Erkki Auvinen, puhelin 040 5450631.

Kuvaaja: Antti Sihlman

Ajankohtaista

2.12.2025

Tehy vie Kätilöopiston sairaalan vahingonkorvausjutun korkeimpaan oikeuteen

Lue
2.12.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

Lue
2.12.2025

Tehyn talouspulssi –blogisarjassa ekonomisti Anni Marttinen kyseenalaistaa itsestäänselvyyksinä otettuja reunaehtoja ja totuuksia  

Lue
2.12.2025

Erityisraskausraha

Lue
1.12.2025

Työterveyshuolto nyt – mistä on kyse?

Lue
28.11.2025

Hanna Pakarinen teki naisille voimabiisin– mukana Tehy!

Lue
27.11.2025

Pelastustoimen uusi palvelutasopäätös uhkaa heikentää kokonaisturvallisuutta Satakunnassa – Aluevaltuustolla vielä mahdollisuus vaikuttaa

Lue
26.11.2025

SPAL: Pohjois-Savon pelastustoimi kriittisessä tilanteessa – lisähenkilöstöä tarvitaan heti

Lue