Opiskelijajärjestöt: Suomen on luotava Students at Risk -apurahajärjestelmä sotaa pakeneville opiskelijoille

Me allekirjoittaneet opiskelijajärjestöt vaadimme Suomelta nopeita ja kattavia toimia Ukrainan sotaa pakenevien opiskelijoiden auttamiseksi. Kannustamme kehittämään ja vakiinnuttamaan kansallisen Students at Risk -apurahajärjestelmän, jonka avulla autetaan väkivaltaa ja vainoa pakenevia opiskelijoita. Pitkällä aikavälillä järjestelmä tulee ulottaa muihinkin vainoa pakeneviin opiskelijoihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on keskiviikkona 9.3. ilmoittanut valmistelevansa toimia Ukrainan sotaa pakenevien opiskelijoiden ja yliopistojen tutkimushenkilökunnan auttamiseksi. Samaan aikaan suomalaiset korkeakoulut ovat tiedottaneet varautuvansa vastaanottamaan jopa 2000 ukrainalaista opiskelijaa.

Apurahajärjestelmän avulla hädässä olevat sotaa pakenevat opiskelijat voivat jatkaa opintojaan Suomessa. Samantyyppinen järjestelmä on jo olemassa esimerkiksi Norjassa. On luotava kansallinen järjestelmä, jolla katetaan opiskelijoiden lukukausimaksut ja lisäksi elinkustannusapuraha, joka mahdollistaa elämisen Suomessa.

Toimet järjestelmän käynnistämiseksi on aloitettava välittömästi. Opiskelijajärjestöt ovat saaneet lukuisia yhteydenottoja erilaisissa tilanteissa olevilta Ukrainasta paenneilta opiskelijoilta. Osa heistä on jo saapunut Suomeen ja he haluaisivat jatkaa opintojaan mahdollisimman pian.

“Suomalaisen korkeakouluyhteisön on kannettava vastuunsa opiskelijoista ja kansainvälisen tiedeyhteisön jäsenistä kriisin keskellä. Sivistystä ja ihmisoikeuksia on puolustettava vaikeissakin tilanteissa”, puheenjohtajat painottavat.

Tavoitteenamme on auttaa sotaa pakenevia ukrainalaisia, kääntämättä selkää venäläistaustaisille korkeakouluyhteisön jäsenille. Yksittäisten opiskelijoiden syyllistäminen ei ole millään muotoa hyväksyttävää. Rasismille ja syrjinnälle ei tule antaa sijaa.

Lisätietoja:

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja
Markus Wright

puh. 0445449106

Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja
Konstantin Kouzmitchev
puh. 044 906 5007

Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja
Emmi Lainpelto
puh. 050 389 1000

Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja
Veera Nyfors
puh. 0405119370

Demariopiskelijoiden puheenjohtaja
Timo Keisala
puh. 045 1129299

KD Nuorten puheenjohtaja
Ami Rinta-Valkama
puh. 040 753 5076

Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja
Arttu Laaksonen
puh. 050 389 7260

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja
Nea Nättinen
puh. 040 968 8001

RKP-nuorten puheenjohtaja
Frida Sigfrids
puh. 040 5910874

Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja
Selmi Holopainen
puh. 045 805 2415

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtajat
Jami Haavisto ja Peppi Seppälä
puh. 050 918 9158 // puh. 040 721 7912

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue