Ammattiliitto Jyty tavoittelee reiluja palkankorotuksia

Ammattiliitto Jyty vaatii reiluja palkankorotuksia kaikille työntekijöille kunta-alan, yksityisen sektorin ja kirkon työehtosopimusneuvotteluissa. Neuvottelut huipentuvat helmi-maaliskuun vaihteessa, jolloin nykyiset voimassaolevat sopimukset pääsääntöisesti päättyvät. Sopimusneuvottelut käydään ns. liittokierroksella, jossa kunkin sopimusalan ammattiliitot ja työnantajat neuvottelevat keskenään.

Jytylle on tärkeää, että kaikkien ammattialojen työntekijät saavat palkankorotukset yleiskorotuksina. Matalimpiin palkkoihin halutaan suurempia korotuksia ns. sekalinjaisella ratkaisulla. Tällöin korotukset maksetaan alemmissa palkoissa euromääräisenä tiettyyn rajaan asti ja vasta ylemmissä palkoissa prosentuaalisena. Mikäli sovitaan järjestelyerästä, on se maksettava yleiskorotuksena kaikille, jos jakamisesta ei saavuteta paikallisesti yhteisymmärrystä.

– Vaadimme matalimpiin palkkoihin reiluja korotuksia, sillä jokaisen täytyy tulla palkallaan toimeen. Työn tekemisen täytyy olla selvästi kannattavampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen, Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima korostaa.

Neuvotteluissa huomiota on kiinnitettävä erityisesti palkkatasa-arvon ja työhyvinvoinnin toteutumiseen. Palkkojen epätasa-arvo ilmenee ennen kaikkea vertailtaessa eri sektoreita ja ammattialoja, jolloin monien naisvaltaisten alojen palkat ovat jatkuvassa palkkakuopassa. Ongelmia on myös siinä, että saman koulutustason työntekijät eivät ole samalla palkkatasolla. Palkkatasa-arvon ja työhyvinvoinnin ongelmat näkyvät entistä suurempana työvoimapulana useilla ammattialoilla.

– On turha valittaa työvoimapulasta, jos palkkaus ja työehdot eivät ole kunnossa. Ammattitaitoisille ja osaaville työntekijöille on maksettava kunnon palkkaa ja reilut palkankorotukset, Jytyn puheenjohtaja jatkaa.

– Esimerkiksi kunta-alalla ja tulevilla hyvinvointialueilla työ perustuu palveluketjuihin, joissa on mukana monen ammattialan työntekijöitä. Muun muassa toimisto- ja hallintopalvelut, palkanlaskenta-, talous- ja henkilöstöhallinto, ICT-palvelut ja välinehuolto ovat kokonaisuuden kannalta olennaisia, Voima huomauttaa.

Palkankorotusten lisäksi haetaan selkeitä korjauksia mm. työaikoihin ja henkilöstön edustajien asemaan. Lisäksi perhevapaauudistus vaikuttaa työehtosopimuksen määräyksiin.

– Etätyön mahdollisuuksia tulee parantaa sopimalla työergonomiasta, etätyövakuutuksista ja matkustamisesta sekä työajan yksityiskohdista, Jytyn puheenjohtaja kertoo.

Henkilöstön edustajien asemaa on vahvistettava kunta-alalla ja uusilla hyvinvointialueilla. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen ajankäytön, tiedonsaannin, korvausten ja koulutusten lisääminen on välttämätöntä näiden valtavien organisaatiomuutosten onnistumisessa.

– Paikallisen sopimisen edellytyksenä on, että paikalliset sopimukset neuvottelee aina liiton luottamusmies, jolla on taito ja koulutus neuvotella työntekijöiden työehdoista. Vain näin saavutetaan riittävä tasapaino paikallisen sopimisen neuvotteluosapuolten eli työnantajan ja työntekijöiden välillä, Voima päättää.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
edunvalvontajohtaja Marja Lounasmaa, puh 040 5945872, marja.lounasmaa@jytyliitto.fi

Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

28.11.2023

Ammattiliitto Pron ja Naisten Linjan ohje tarjoaa apua väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla

Lue
28.11.2023

Tehyn kysely: Hoitajien työhyvinvointi hieman parantunut, silti yli 90 % nuorista hoitajista harkitsee alanvaihtoa

Lue
27.11.2023

Työelämäheikennykset koskettavat erityisesti nuoria

Lue
25.11.2023

Minä en pienestä hätkähdä, mutta…

Lue
24.11.2023

Sairaankuljetuksen kustannusten korvaustaksan muuttaminen

Lue
24.11.2023

Sairausvakuutuksesta korvattavan taksimatkan enimmäishinta v. 2024

Lue
24.11.2023

Ammattiliitto Pron edustajisto kritisoi aitojen neuvottelujen puutetta työelämäuudistuksissa

Lue
24.11.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen työnseisauksen 29. marraskuuta

Lue