Pitkiä loikkia ja pitkiä taukoja

Kirjoittaja:

Tapio Bergholm

Historiantutkija

Suomessa naisten ja miesten keskimääräisten palkka-ansioiden ero on ollut sitkeätä sorttia. Kehitys on kulkenut sysäyksin kohti pienempää eroa. Suurimmat sysäykset ovat periaatteessa koskeneet kaikkia palkkatyöläisiä.

Naisten ja miesten palkkojen merkittävä kaventuminen tapahtui toisen maailmansodan jälkeen, kun maan hallitus muokkasi palkkasäännöstelyn uusiksi kesäkuussa 1945. Tämä palkkapäätös 19.6. kavensi teollisuustyöväen miesten ja naisten palkkaeron hetkellisesti alle kolmeenkymmeneen prosenttiin, kun se vielä jatkosodan päättyessä oli yli neljäkymmentä prosenttia.

Seuraava edistysaskel tapahtui vuonna 1964, kun eduskunnan vuonna 1962 hyväksymä ILO:n sopimus samanarvoisesta työstä miehille ja naisille maksettavasta samasta palkasta tuli voimaan. Vasta tuolloin poistuivat työehtosopimuksista erilliset nais- ja miespalkkataulukot. Loikkien välissä palkkaero oli kasvanut yli 30 %:ksi, mutta samapalkkaisuussopimus vauhditti palkkatasa-arvoa hitaasti mutta varmasti.

Samapalkkaisuussopimus vauhditti palkkatasa-arvoa hitaasti mutta varmasti.

Kolmas loikka oli presidentti Urho Kekkosen välityksellä syntynyt 15 kuukauden tulopoliittinen ratkaisu vuosille 1971-1972. Se oli solidaarisen palkkapolitiikan huipentuma. UKK-sopimus nosti alimmat palkat kolmeen markkaan tunnilta, mikä saattoi nostaa joidenkin naisten palkkoja yli 100 %:lla Alimpien palkkojen raju korotus vähensi kotiapulaisten määrää dramaattisesti.

Kuntien palkkaus oli paikallista ja hyvin kirjavaa. Valtakunnallisiin virka- ja työehtosopimuksiin siirtyminen 1970-luvun alussa tiesi varsinkin pienillä paikkakunnilla huomattavia palkkojen nousuja. Hajautettu palkanmuodostus oli aiemmin mahdollistanut suuret alueelliset ansioerot.

Työtätekevien naisten kannalta 1970-luku oli hyvä vuosikymmen.

Työtätekevien naisten kannalta 1970-luku oli hyvä vuosikymmen. Naistyöllisyys kasvoi, miesten ja naisten palkkaero kaventui ja siirtyminen aviopuolisoiden erillisverotukseen toteutui. Ammattiyhdistysliike nuorentui ja naisistui.

Naisten ja miesten palkkaeron kaventuminen hyytyi

Naisten ja miesten palkkaeron kaventuminen hyytyi hyvin hitaaksi 1980- ja 1990-luvuilla, vaikka eduskunta sääti tasa-arvolain vuonna 1986. Aika ei ollut kuitenkaan naisten kannalta vailla edistysaskeleita. Vuosituhannen lopulla ja uuden vuosituhannen alussa naisten työllisyys kasvoi ja koulutustaso nousi. Itse asiassa miesten koulutusvaje suhteessa naisiin kasvoi hämmentävän suureksi 2000-luvun Suomessa.

Tämä naisten koulutustason nousu ja työurien pidentyminen ovat parantaneet naisten koko työurien yhteenlaskettuja ansioita, mikä on kaventanut aiemmin paljon naisten ja miesten palkkaeroja suurempia sukupuolten välisiä eläke-eroja. Tällä vuosituhannella alkavien työeläkkeiden sukupuoliero on kaventunut noin kymmenellä prosenttiyksiköllä. Ero on edelleen suuri. Naisten alkava eläke oli vuonna 2020 noin 76% miesten alkavasta eläkkeestä.

Naisten korkeampi koulutustaso on ilmeisesti osaltaan vauhdittanut Suomen ammattiyhdistysliikkeen muuttumista selvästi naisenemmistöiseksi. Koulutetut naiset ovat valmiita yhteistoiminnalla puuttumaan omiin asioihinsa.   

Tapio Bergholm, historiantutkija

Naisten asema työelämässä

Ajankohtaista

23.9.2022

Tehy ja SuPer vahvistavat: Oulun kaupungin kotihoidon lakko alkaa 27.9.

Lue
23.9.2022

Suomalaiset tilastoissa

Lue
21.9.2022

SuPerin Paavola: Valtion on tuettava myös lähihoitajien osaamisen varmistamista ja korvattava työelämässä oppimisen kustannukset työpaikoille

Lue
20.9.2022

SuPerin Paavola: Pakkolaki ei poista hoitajapulaa mutta teki päättäjille selväksi miten tärkeää työtä hoitajat tekevät

Lue
20.9.2022

SuPer ja Tehy eivät aloita käräjäoikeuden kieltämää lakkoa Helsingin kotihoidossa

Lue
20.9.2022

Tehy: Hoitajat eivät unohda, pakkotyölaki jättää syvät haavat 

Lue
19.9.2022

SuPer edistää kotihoitoon kohdistuvaa joukkoirtisanoutumista

Lue
19.9.2022

Suomen digitaalinen kompassi, 2. luonnos

Lue