Kohti kuntavaaleja – STTK kannustaa äänestämään

Kuntavaalit2021

Ennakkoäänestys jatkuu 8.6. asti, varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13.6. Kuntavaaleja siirrettiin huhtikuusta kesäkuuhun vaikean koronatilanteen vuoksi.

Kuntavaaleihin liittyen on keskusteltu paljon kuntien taloudellisesta tilanteesta ja elinvoimaisuudesta, syntyvyydestä, sote-uudistuksesta, koulutuksesta ja asuntopolitiikasta. Monet näistä teemoista olivat esillä myös STTK:n aikaisemmin tekemässä kyselyssä kunnanvaltuutetuille ja kuntalaisille.

STTK:n jäseninä on noin puoli miljoonaa palkansaajaa, joista 180 000 työskentelee kunnissa oman alansa parhaina osaajina ja peräti tuhat on toiminut kuntapäättäjänä. Myös tänä vuonna kuntavaaleissa on eri puolueiden listoilla ehdolla paljon STTK:n jäsenliittojen aktiiveja ja jäseniä.

Kannustamme kaikkia jäseniämme, ja suomalaisia yleensä, äänestämään kuntavaaleissa. Demokratia toimii ja toteutuu parhaiten kun mahdollisimman moni käyttää äänioikeuttaan.

STTK:n tavoitteet kuntavaaleissa >>

STTK:n webinaarisarja kuntavaaleihin liittyen >>

Ajankohtaista

9.6.2023

Minun viikkoni: Nuorten ääni kuuluviin Euroopassa

Lue
8.6.2023

Toimihenkilöliitto Erto: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle saavutettiin neuvottelutulos

Lue
8.6.2023

SuPer: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos

Lue
8.6.2023

Ammattiliitto Jyty: Yksityisellä sosiaalipalvelualalla saavutettiin neuvottelutulos – työtaistelutoimet päättyvät

Lue
8.6.2023

Tehy: Yksityiselle sosiaalipalvelualalle neuvottelutulos, meneillään olevat työtaistelutoimet päättyvät

Lue
8.6.2023

Ammattiliitto Pro lahjoittaa Ukrainan tulva-alueen uhrien avuksi 20 000 euroa

Lue
8.6.2023

STTK:n vastauksia RKP:n puoluekokousaloitteisiin

Lue
8.6.2023

Tasa-arvotoimista kasvua

Lue