STTK: Kuntien elinvoima varmistettava elvyttävällä talouspolitiikalla

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
kaupunki

STTK on kartoittanut jäsenliittojensa ja aluevaikuttajiensa tavoitteet kevään kuntavaalivaikuttamiseen. Järjestön hallitus käsitteli tavoitteita tänään.
— Olemme merkittävä kuntajärjestö. Kunnissa työskentelee noin 180 000 STTK:n jäsenliittoihin järjestäytynyttä työntekijää ja kuntapäättäjinä toimii tällä hetkellä noin tuhat STTK-laista. Heidän äänensä on kuuluttava ja osaamisensa hyödynnettävä kuntien kehittämisessä. Olemme kuntapalvelujen käyttäjiä ja asiantuntijoita, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Korona pitää Suomea vielä pitkään pihdeissään ja epidemian vaikutukset kuntien työllisyyteen ja talouteen eri puolella maata ovat merkittäviä.
— Kuntien elinvoima nyt ja koronan jälkeisessä ajassa on varmistettava elvyttävällä talouspolitiikalla. Kannattavia työllistäviä toimia ovat esimerkiksi investoinnit väyläverkostoon ja julkiseen liikenteeseen sekä julkiseen rakentamiseen. Samanaikaisesti koronan myötä ennätyksellisiin mittoihin nousseen etätyön edellytyksiä on edelleen kehitettävä. Kuntien on huolehdittava digiloikan edellytysten jatkuvuudesta, Palola painottaa.

STTK on huolissaan pitkään jatkuneesta kehityksestä, jossa syrjäisten seutujen väestö ikääntyy ja seudut autioituvat. Järjestö toivoo vaaleissa ehdokkailta suoraa ja realistista keskustelua oman kunnan kehittämisestä, hankkeista ja niiden rahoituksesta.
— Äänestäjällä on oltava ”kuluttajasuoja”, sillä katteettomat lupaukset purkautuvat pettymyksenä ja populismina. Kuntien vetovoiman ydin on siinä, tarjoaako se perheille työtä, toimeentuloa, koulutus- ja kehittymismahdollisuuksia, kohtuuhintaista asumista ja viihtyvyyttä. Elävä kunta on kaikkien ihanne, mutta se voi toteutua vain, jos elinvoimasta huolehditaan. Talous- ja työllisyysmahdollisuuksien rinnalla korostuvat kuntien tuottamat ja tarjoamat hyvinvointipalvelut. Siksi tärkeä sote-uudistus on kunnissa vietävä läpi henkilöstöä kuunnellen ja kunnioittaen, STTK:n hallitus korostaa.

Hallituskauden merkittävä uudistus on oppivelvollisuusiän laajentaminen.
— Käytännön toteutus on kuntien vastuulla. Osaamisesta huolehtiminen on tärkein asia kuntien elinvoimaisen tulevaisuuden varmistamiseksi, Antti Palola sanoo.

Lisätietoja STTK:ssa: Puheenjohtaja Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Katso STTK:n kuntavaalitavoitteiden tiivistelmä tästä linkistä.

Ajankohtaista

29.5.2023

Jessikka Aro Tehyn viestintäjohtajaksi 1.4.2024 alkaen

Lue
29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue