Pasi Parviainen on STTK:n Vuoden työsuojeluvaltuutettu

Pasi Parviainen

Metsäasiantuntija Pasi Parviainen on valittu STTK:n Vuoden työsuojeluvaltuutetuksi. Hän työskentelee Imatralla Stora Enson palveluksessa, missä hän edustaa reilua sataa ja välillisesti noin 500 henkilöä työnantajan työsuojeluorganisaation kautta.

Parviaisella on 30 vuoden kokemus työsuojeluvaltuutetun tehtävistä. Palkinnon perusteluissa häntä kiitetään määrätietoisuudesta ja rohkeudesta sekä oman osaamisensa aktiivisesta kehittämisestä.
– Tätä ilmentää ennakoiva ja aktiivinen ote työsuojeluasioiden kehittämiseen – ei ainoastaan ongelmien etsiminen ja niiden ratkaiseminen. Parviaisen aloitteesta työhyvinvointiasioiden merkitys on vahvistunut myös siksi, että niitä on kirjattu hänen jäsenliittonsa METO – Metsäalan Asiantuntijoiden työehtosopimuksiin. Kun asiat on kirjattu sopimuksiin, on helpompi siirtyä sanoista tekoihin.

Parviainen on urallaan kokenut vakavan työuupumuksen ja toimii nyt sen ehkäisemisen puolesta.
– Näin hän pyrkii omalla toiminnallaan ja myös esimerkillään vahvistamaan työturvallisuutta ja työhyvinvointia, perusteluissa sanotaan.

Parhaillaan Pasi Parviainen suorittaa työhyvinvointipäällikön koulutusohjelmaa Johtamistaidon opistossa. Lopputyössään hän selvittää metolaisten henkilöstön edustajien näkemyksiä etätyössä olevien työhyvinvoinnin johtamisesta ja kehittämisestä.

Vuoden työsuojeluvaltuutettu palkittiin tänään STTK:n vuotuisessa henkilöstön edustajien seminaarissa. Valinnan teki keskusjärjestön työelämän kehittämisen valmisteluryhmä.

Lisätietoja: metsäasiantuntija Pasi Parviainen, puhelin 040 350 7127.

Ajankohtaista

7.6.2023

Lausunto Euroopan unionin hiilirajamekanismiasetuksen toimeenpanosta ja Tullin hallinnosta annetun lain muuttamiseksi

Lue
7.6.2023

STTK:n ja Arenen viesti tulevalle hallitukselle:Suomi tarvitsee ammattikorkeakoulujen ja sieltä valmistuneiden osaamista

Lue
6.6.2023

Yhdenvertaisuuden juhlaa – Pride-kuukausi käynnistyi

Lue
6.6.2023

Kannanotto: Lukukausimaksujen täyskatteellistaminen vähentäisi kansainvälisten osaajien määrää Suomessa

Lue
5.6.2023

Ammattiliitto Pron selvitys: UPM jatkaa ala-arvoista henkilöstöpolitiikkaansa

Lue
5.6.2023

Ei joukkopakoa Suomesta

Lue
2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue