Korona vaikutti nuorten kesätöihin – nuoria askarruttivat jälleen palkkaus ja työaika

Palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen Kesäduunari-info palveli tänä kesänä jo kuudettatoista kautta. Kesäduunari-info avattiin tänä vuonna koronaviruksen vuoksi erilaisissa tunnelmissa ja toimintaympäristössä kuin aikaisempina kesinä. Etätyön yleistyminen, monien yritysten asiakasmäärien jyrkkä lasku ja toimipisteiden sulkeminen johtivat kesätyöpaikkojen määrän laskuun.

Koronatilanteen takia kesän aikana oli voimassa määräaikaisia työlainsäädännön muutoksia. Muutokset mahdollistivat muun muassa määräaikaisten työntekijöiden lomauttamisen sekä työsuhteen purkamisen koeajan aikana tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla.

– Koronatilanteen vaikutukset näkyivät jonkin verran Kesäduunari-infoon tulleissa yhteydenotoissa: osa yhteydenottajista kertoi, että jo sovittu kesätyö oli peruutettu. Lisäksi oli lomautuksia ja lomautuksen pelkoa. Kuitenkin ennakko-oletuksen vastaisesti koronaan liittyviä yhteydenottoja tuli Kesäduunari-infoon kaiken kaikkiaan melko vähän, kertoo Kesäduunarineuvoja Anni Ritari.

Vaikka tarjolla olevien kesätöiden määrä oli tänä vuonna laskusuunnassa, Kesäduunari-infoon tuli enemmän yhteydenottoja kuin edellisenä vuonna.

– Selkeästi tyypillisin yhteydenottajia askarruttanut aihepiiri oli palkka, joka on ollut tavallinen kysymysten aihe aiempinakin vuosina. Muita usein toistuneita aiheita olivat muun muassa työaika, työsuhteen päättäminen ja erilaiset työsopimukseen liittyvät seikat, Ritari kertoo.

– Eniten yhteydenottoja Kesäduunari-infoon tuli suoraan kesätyöntekijöiltä. Sen lisäksi yhteydenottoja tuli heidän läheisiltään, kuten vanhemmilta ja isovanhemmilta. Myös työnantajat ottivat yhteyttä Kesäduunari-infoon tarkistaakseen millaista palkkaa kesätyöntekijälle tulisi maksaa. Lisäksi useampi työnantaja halusi tarkistaa, millaisia työtehtäviä alaikäinen työntekijä voi tehdä ja voiko alaikäinen esimerkiksi työskennellä yksin, Ritari sanoo.

Kesäduunari-info antaa nuorille neuvoja kesätyöntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista sekä neuvoo heitä mahdollisissa työsuhteen ongelmatilanteissa. Palveluun voivat soittaa myös nuorten lähiomaiset ja työnantajat. Maksuton kesäduunari-info palvelee jälleen toukokuussa 2021.

Lisätietoja:

Kesäduunarineuvoja Anni Ritari, puh. 0800 179 279

Ajankohtaista

29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue
26.5.2023

Jäsenkysely: Kolme neljästä yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevistä pohtii työpaikan vaihtamista julkiselle puolelle, jos sektoreiden välinen palkkaero ei häviä

Lue