STTK:lta palvelu työelämän muutosten seurantaan

Tietoa työllisyydestä ja työelämästä

STTK on julkaissut palvelun, jolla hahmotetaan suomalaisen työelämän ja työllisyyden pidemmän ajan muutoksia. Palvelu perustuu pääosin Tilastokeskuksen useiden vuosien ajalta kertyneeseen julkiseen tietoon, jonka pohjalta aineisto esitetään infografiikan muodossa.

Palvelun eri osiot kuvaavat työllisyyden, korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrän, osa- ja määräaikaisten työsuhteiden, 25–44-vuotiaiden alueellisen sijoittumisen, maahanmuuttajien työllisyyden ja vanhempainpäivärahojen saajien kehitystä.

– Haluamme kuvata työllisyyden ja työelämän muutoksia tavalla, joka auttaa hahmottamaan suurempia kehityskulkuja ja vertaamaan esimerkiksi eri vuosia tai maakuntia toisiinsa. Visualisointi auttaa hahmottamaan muutoksia – tai joissakin tapauksissa sen puutetta – paremmin kuin pelkät luvut. Työelämän muutos ei tulevaisuudessakaan pysähdy, ja siksi päivittämme palvelun tietoja jatkuvasti, viestintäasiantuntija Jaakko Haikonen kertoo.

– Joillakin osa-alueilla kuten esimerkiksi naisten koulutuksessa tai korkeasti koulutettujen muuttoliikkeessä on vuosien myötä tapahtunut suuria muutoksia. Toisaalta joissakin asioissa muutoksen puutos on yhtä merkittävä havainto, Haikonen korostaa.

STTK:n Tietoa suomalaisesta työ¬elämästä ja työllisyydestä -grafiikkaa löytyy osoitteesta https://sttk.fi/tietoa-tyoelamasta/

Lisätietoa: Viestintäasiantuntija Jaakko Haikonen, puhelin 0400 273 385

Ajankohtaista

21.5.2025

Jyty ehdottaa hallitukselle paluuta kolmikantaiseen yhteistyöhön

Lue
20.5.2025

EU:n laajentumisen perustuttava ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamiseen 

Lue
16.5.2025

Toimihenkilöarkisto kerää yhteen historiaamme

Lue
16.5.2025

STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi

Lue
15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue
15.5.2025

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä

Lue
15.5.2025

Edustajiston puheenjohtajan Kristiina Lindroosin kevätedustajistopuhe

Lue
12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue