Miksi te ette mene ilmastolakkoon?

Tiina Rytky, Ammattiliitto Pro

Aurinkoinen perjantai-iltapäivä syyskuussa 2019. Mannerheimintien liikenne on katkaistu eduskuntatalon kohdalta. Alueen ovat vallanneet nuoret ja vähän vanhemmatkin mielenosoittajat, jotka vaativat päättäjiltä järeämpää ilmastopolitiikkaa. On meneillään nuorten mielenosoitus, Ilmastolakko.

Moni ammattiliitto, Pro mukaan lukien, ilmaisi tukevansa mielenosoittajien tavoitteita järeämmistä ilmastotoimista. SAK saapui paikalle perinteisen soppatykin kera, josta se jakoi lounaaksi vegaanista hernekeittoa.

Väkeä oli paikalla niin paljon, että tien raivaaminen soppatykin luo vaikutti mahdottomalta tehtävältä. Sen sijaan salakuuntelin vieressäni seisoskelevan parikymppisten kaveriporukan keskustelua. Se meni tiivistetysti näin: hernekeitto on hyvä juttu, kertakäyttöastiat huono juttu, eikö ne tajua, että kertakäyttöisyys on kirosana. Olin juuri rykäisemässä ääneen, että niin on huono hygieniakin, mutta sitten nuorisolaiset jatkoivat. Puhe kääntyi yleiseen pohdintaan ammattiliitoon liittymisestä, työelämän epävarmuudesta ja siitä, kuka työntekijän puolia pitää, jos asiat eivät mene työpaikoilla niin kuin suunnitelmissa. Poistuin tyytyväisesti hymyillen takavasemmalle ja jätin Insta-tililleni todisteen, että paikalla on oltu ja mieltä on osoitettu.

Ammattiyhdistysliikkeen otettava näkyvämpi rooli ilmastoasioissa

Meille Prohon tuli syyskuun ilmastolakon alla yhteydenottoja, jossa meitä liittona vaadittiin osallistumaan ilmastolakkoon. Ennustan, että yhteydenottojen määrä kasvaa tulevaisuudessa. On päivänselvää, että ammattiyhdistysliikkeen on otettava näkyvämpi rooli ilmastoasioissa. Se ei silti tarkoita sitä, että lakko sanan varsinaisessa merkityksessä olisi paras tai toimivin tapa tehdä ilmastotyötä. Lakko on erittäin järeä työkalu. Työ- ja virkaehtosopimuksia neuvoteltaessa lakkoase on se vihon viimeinen keino, johon turvaudutaan vasta sitten, kun kaikki muut konstit on jo kokeiltu. Ilmastoasioissa liitoilla on vielä melkoinen liuta kokeilemattomia keinoa.

Ammattiyhdistysliikkeen tehtävä on lisätä työntekijöiden hyvinvointia. Me teemme työtä reilun tulonjaon, palkankorotusten ja työturvallisuuden puolesta sekä edistämme kaikin puolin hyvää työelämää. Nyt meiltä vaaditaan ilmastoasioiden ajamista, ja tähän vaatimukseen vastaamme mielellämme.

Ammattiyhdistysliikkeellä on jotain, mitä muilla kansalaisjärjestöillä ei ole: meillä on luottamusmiehiä ja jäsenistöä lähes jokaisella suomalaisella työpaikalla. Me voimme omalla osaamisellamme ja ammattitaidollamme pienentää suomalaiset yritysten hiilijalanjälkeä niin, että samalla pidetään huolta työpaikoista. Parhaimmassa tapauksessa jäsenemme voivat kehittää uutta liiketoimintaa, jolla voi olla yritysten tulevaisuuden kannalta ratkaiseva merkitys.

Meidän liittojen tehtävä on pitää huolta siitä, että työntekijöiden ääni kuuluu kaikissa valmistelun vaiheissa.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii suuria, systeemitason muutoksia. Niitä varten tarvitaan vahvaa ilmastopolitiikkaa. Meidän liittojen tehtävä on pitää huolta siitä, että työntekijöiden ääni kuuluu kaikissa valmistelun vaiheissa, sillä muutokset, joilla Suomi saadaan hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä, tehdään työpaikoilla – myös sinun työpaikallasi. Työtä on paljon, aloitetaan saman tien.

Tiina Rytky, Yhteiskuntasuhteiden asiantuntija, Ammattiliitto Pro

***

Ilmastonmuutoksen velkakello tikittää

Ilmastoteot ovat yhteinen etumme

Climate Aid -viikko järjestetään 18.–24.11.2019 ja sen päätapahtuma on Climate Aid Finland -konsertti lauantaina 23.11.2019.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue