Tehy: Raskaana olevan työntekijän suojaa kohennettava

Raskaana olevaa työntekijää suojeleva kansallinen lainsäädäntö on jäänyt jälkeen suomalaisen työelämän muutoksessa.

Tehy edellyttää, että lainsäädäntö päivitetään vastaamaan EU-raskausdirektiivin tasoa, jolloin lait torjuisivat nykyisen työelämän uhkia. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijän mahdollisuutta saada erityisäitiysrahaa pitää madaltaa.

Raskaana olevan työntekijän suojelusta säädetään työsopimuslaissa, työturvallisuuslaissa sekä sairausvakuutuslaissa.

EU:n raskausdirektiivi ottaa huomioon riskit, joita työ voi raskaana olevalle työntekijälle aiheuttaa. Direktiivi mainitsee esimerkiksi taakkojen käsittelyn, tupakansavun ja fyysisesti raskaan työn. Direktiivin mukaan raskaana olevaa on suojeltava, jos työpaikalla havaitaan työntekijöiden turvallisuutta tai terveyttä uhkaava vaara.

Suomessa työn aiheuttamaa riskiä raskaudelle ja sikiölle vähennetään usein siten, että raskaana oleva työntekijä jää lääkärin määräämälle sairauslomalle.

Sairauspäivärahaa ei pitäisi käyttää erityisäitiysrahan korvikkeena

Erityisäitiysrahan myöntäminen olisi kuitenkin kestävämpi ratkaisu tilanteessa, jossa työntekijä on raskaana, mutta ei sairas.
– Sairauspäivärahaa ei pitäisi käyttää erityisäitiysrahan korvikkeena. Etuuksien korvattavuus- ja myöntämisperusteet lähtevät eri lähtökohdista, Tehyn työympäristöasiantuntija Anna Kukka sanoo.

Väkivallan uhka sosiaali- ja terveydenhuollossa on tutkimusten mukaan lisääntynyt voimakkaasti esimerkiksi ensihoidossa ja päivystyspoliklinikoilla. Myös fyysisesti raskasta työtä tehdään sosiaali- ja terveydenhuollossa paljon.

– Väkivallan uhkaa ei ole nykyisen lainsäädännön mukaan mahdollista ottaa huomioon, kun Kela arvioi erityisäitiysrahan myöntämisen edellytyksiä, Tehyn lakimies Laura-Maria Poikela sanoo.
Joillakin työpaikoilla on mahdollista sijoittaa työntekijä toisiin tehtäviin raskauden ajaksi, mutta tätä mahdollisuutta ei ole kaikilla työpaikoilla eikä kaikissa työtehtävissä.

– Palveluja viedään nykyään entistä enemmän asiakkaiden ja potilaiden koteihin, joten työntekijät voivat altistua passiiviselle tupakoinnille, väkivallan uhalle tai työ on fyysisesti raskasta, Kukka sanoo.

Erityisäitiysrahan myöntämisen edellytyksenä on työterveyslääkärin lausunto. Lääkärit eivät kuitenkaan aina tunnista kattavasti kaikkia vaaroja, jotka uhkaavat raskaana olevaa.
– Työterveyslääkärit tarvitsevat lisää koulutusta, jotta he tunnistaisivat sekä arvioisivat työn vaaratekijät nykyistä yksilöllisemmin.

Lisätietoja:
Tehyn työympäristöasiantuntija Anna Kukka, p. 040 167 7201
Tehyn lakimies Laura-Maria Poikela, p. 050 440 9162

Ajankohtaista

18.6.2025

Hallitus on lisännyt suomalaisten eriarvoisuutta ja heikentänyt arjen turvallisuutta

Lue
17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue