Pron Malinen: ”Metson johto toimii vastuuttomasti”

Metso Minerals suunnittelee taloushallintopalvelukeskuksen siirtämistä Liettuaan. Pron puheenjohtajan mukaan kyseessä on liikkeenjohdollinen linjaus, jolla ei ole liiketaloudellista perustetta.

Metso Minerals aloitti kesäkuussa yhteistoimintaneuvottelut yhtiön uuden taloushallintopalvelukeskuksen sijoittamisesta joko Tampereelle tai Liettuan Vilnaan. Metson palvelukeskus työllistää noin 40 toimihenkilöä, joiden työ on vaarassa loppua, mikäli yhtiö päättää siirtää keskuksen Liettuaan.

Ammattiliitto Pron näkemyksen mukaan Metsolla ei ole liiketaloudellista perustetta ulkoistaa työpaikkoja Suomesta yrityksen tunnusluvuista johtuen.Metson vuoden 2018 vuosikertomuksenmukaan Metso Mineralsin liikevaihto kasvoi vuoden aikana 19 prosenttia ja oli 2 453 miljoonaa euroa. Liikevoitto oli 254 miljoonaa euroa.

– Kyseessä on liikkeenjohdollinen linjaus. Metson johto toimii vastuuttomasti, jos aikoo ulkoistaa toiminnot maahan, jossa on yksi Euroopan alimpia palkkatasoja, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinensummaa.

Suomen valtion omistusosuus sijoitusyhtiö Solidiumin kautta Metsossa on tällä hetkellä 14,9 prosenttia.–Järjestöt ja maan hallitus ovat sitoutuneet tällä vaalikaudella luomaan 60000 uutta työpaikkaa Suomeen. Näinkö siihen päästään? Malinen kysyy.

Yhteistoimintaneuvottelut päättyvät keskiviikkona 17. heinäkuuta.

LisätiedotJorma Malinen, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja, puh. 050 576 0389

Ajankohtaista

1.12.2023

Kirkon alan palkkoja nostetaan – neuvottelutulos on hyväksytty

Lue
1.12.2023

STTK: Työntekijöiden rooli ja osaamistarpeet tunnistettava osana ilmastotoimia

Lue
1.12.2023

Kaisa Rihu Toimihenkilöarkiston johtajaksi

Lue
30.11.2023

Lähde mukaan rakentamaan tervettä ja liikkuvaa Suomea

Lue
29.11.2023

Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen palkkaharmonisoinnin sovintoon Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä

Lue
29.11.2023

Komissiolta tuki työmarkkinaosapuolten vuoropuhelulle

Lue
29.11.2023

SuPer: Palkkojen yhdenmukaistamisesta sovinto Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymässä – lähihoitajien tehtäväkohtaiset palkat korotetaan vaativuustasojen korkeimpiin tehtäväkohtaisiin palkkoihin

Lue
28.11.2023

Ammattiliitto Pron ja Naisten Linjan ohje tarjoaa apua väkivallan kokijoiden auttamiseksi työpaikoilla

Lue