Kesätyöntekijä on sun työkaveri

Nuori kesätyössä

Yleisiä kesämerkkejä ovat pääskyset, lämmin sää, valkolakit ja kesätyöntekijät. Pääskysiä on bongattu jo toukokuussa, hetki sitten juhlittiin ammattiin valmistuneita ja ylioppilaita ja kesätyöntekijöitä alkaa näkyä työpaikoilla.

Kesätyö on nuorille tärkeä asia. Usein kesätyö on nuoren ensimmäinen kosketus työelämään. On tärkeää, että kesätyöntekijät otetaan mukaan työporukkaan ja annetaan heille positiivinen kokemus työelämästä. Häntä tervehditään hyvien tapojen mukaan, otetaan mukaan kahvitauolla, perehdytetään työtehtäviin ja annettaan tarvittaessa apua.

Kesätyö on kurkistus aikuisten maailmaan, jonne nuoret ovat vasta matkalla. Ei välttämättä samaan työpaikkaan, mutta työelämään. Kesätyössä hankittu kokemus on tärkeää oman ansioluettelon ja uran rakentamisessa. Kesätyöntekijöillä on varmasti myös uusia asioita kerrottavana työpaikan konkareille. Vaikkapa kuinka sosiaalista mediaa voisi käyttää osana työtä.

STTK keräsi jokunen vuosi sitten tarinoita jäseneksi liittymisestä. Mukana oli paljon tarinoita siitä, kuinka kesätyöpaikassa työkaveri tai luottamusmies oli ottanut puheeksi ammattiliiton jäsenyyden ja kertonut kuinka tärkeä liittyä oman alan ammattiliittoon. Vielä vuosia myöhemmin he muistivat työkaverin nimen, joka oli heitä pyytänyt mukaan lounaalle tai kehottanut liittymään liittoon.

STTK:n on tehnyt Aula Research Oy:n kanssa kansalaistutkimuksen järjestäytymisestä vuonna 2016. Kyselyyn vastanneista 34 % on liittynyt liittoon työkaverin tai luottamusmiehen kehotuksesta. Ole sinä se työkaveri joka pyytää kesätyöntekijän kahvitauolle, kerro kuuluvasi ammattiliittoon ja suosittele sitä hänellekin.

Hyvää kesää!

Juska Kivioja
järjestöpäällikkö

***

Maksuton Kesäduunari-info neuvoo nuoria työntekijöitä pulmatilanteissa

Ajankohtaista

22.5.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Helsingin poliisin päätöksestä: ”Mikä on hoitajien oikeusturva Suomessa?”

Lue
22.5.2025

DEI vai ei? Pride-viikon työelämätapahtuma

Lue
21.5.2025

Jyty ehdottaa hallitukselle paluuta kolmikantaiseen yhteistyöhön

Lue
20.5.2025

EU:n laajentumisen perustuttava ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamiseen 

Lue
16.5.2025

Toimihenkilöarkisto kerää yhteen historiaamme

Lue
16.5.2025

STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi

Lue
15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue
15.5.2025

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä

Lue