SPALin liittokokouksen julkilausuma: Tuottavuusloikka pelastustoimessa panostamalla työterveys- ja työturvallisuusjohtamiseen

Tuottavuusloikka pelastustoimessa panostamalla työterveys- ja työturvallisuusjohtamiseen

Palomiesliitto SPALin liittokokous haastaa pelastustoimen johdon kehittämään työterveyttä ja työturvallisuutta pelastuslaitoksissa. Nyt kun pelastustoimessa tavoitellaan kustannustehokkaampaa toimintaa, parhaiten tuottavuutta parannettaisiin työterveyden ja työturvallisuuden johtamisella.

Pelastustoimen strategiassa 2025 todetaan, että strateginen työterveys- ja työturvallisuusjohtamisen sitominen osaksi päivittäistä johtamista parantavat organisaation tuloksellisuutta. Lisäksi strategiassa asetetaan pelastustoimen tavoitteeksi nolla työtapaturmaa.

Tästä tavoitteesta ollaan vielä kaukana. Palomiehille sattui Tapaturmavakuutuskeskuksen mukaan 6071 työpaikkatapaturmaa vuosien 2005-2015 aikana, keskimäärin 552 vuodessa. Palomiesliiton arvion mukaan, niistä koitui yhteiskunnalle noin 42 miljoonan euron tappiot.

Sairauslomapäiviä kertyi pelastuslaitoksissa keskimäärin 14,75 päivää henkilöä kohden ja varhe-maksuja maksettiin yhteensä 2,2 miljoonaa euroa vuonna 2015 Pelastustoimen uudistushankkeen mukaan.

Paremmalla työterveydellä ja työturvallisuudella kustannuksia alemmaksi

Paremmalla työterveyden ja työturvallisuuden johtamisella saataisiin laskettua työpaikkatapaturmien ja sairauspoissaolojen kustannuksia sekä varhe-maksuja eli varhaiseläkemenoperusteisia eläkemaksuja.

Palomiesliitto vetoaa, että pelastuslaitoksissa ja sisäministeriössä ryhdyttäisiin sanasta tekoihin. Työterveyden ja työturvallisuuden johtamiseen on panostettava erityisesti huomioon ottaen työn luonne. Pelastustoimen tehtäviä voidaan kiistatta pitää työturvallisuuslain tarkoittamana erityistä vaaraa aiheuttavana työnä.

Pelastuslaitoksille liitto suosittelee ISO 45001 -standardin käyttöönottoa. Standardi tarjoaa organisaatioille kansainvälisesti hyväksytyn viitekehyksen työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden parantamiseen, työpaikan riskien vähentämiseen sekä terveellisempien ja turvallisempien työolosuhteiden luomiseen.

Lisätietoja: Palomiesliiton järjestön johtaja Kim Nikula, puh. 040 716 1805, kim.nikula@palomiesliitto.fi
www.palomiesliitto.fi

Ajankohtaista

12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue
9.6.2025

Tehy tuo esiin suomalaista hoitotyötä ja edunvalvontaa maailman suurimmassa hoitotyön kongressissa Helsingissä

Lue